Hamppuomeletti


Alkuun pari varoitusta: Tämä ohje on hardcore vegaani. Lisäksi se kuuluu sarjaan maistuu paremmalle kuin näyttää. Ei siis perheillallisille. (Ainakaan normi-sellaisille.)

Vietin taas eilisen illan keittiössä, vaikkei pitänyt. Sain äkillisen inspiraation tehdä hefua (mitä voi tietysti jonkun olla vaikeaa käsittää...). Hefun teko on mielestäni aivan ihanan helppoa verrattuna esim. tofuun. Ei liotuksia, ylikuohuvia "maito"-kattiloita tai pohjaanpalanutta proteiinitöhkää. Tofuun verrattuna homemade hefu on siis lähes pikaruokaa. Makukin on mielestäni parempi, erityisesti suolaisia ruokia ajatellen.

Näin pääsiäisen edellä ei voi välttyä munamaisuuksilta ja minunkin teki mieli omelettia. Perinteisen tofukkaan sijaan päätin siis valmistaa hefukkaan. Koska omin käsin väsätty hefuköntti tuntui jotenkin kallisarvoiselta, halusin myös tarjota sitä melko au naturelle. Lisäksi säästyin hefun prässäämiseltä, koska ohjeeseen tarvitaan pehmeää hefumassaa.

Omeletissa hefu toimii melko samaan tapaan kuin tofu. Tällä ohjeella lopputulos ei ole erityisen kiinteä, eikä ainakaan munakasmaisen sitkeä, vaan pehmeä ja pikemminkin kokkelimainen. Minua se ei haittaa, mutta Vegemies mutisi kyllä jotain mössöstä (no, se "mössö" ei kyllä kauaa lautasella viipynyt). Mikäli maltat paistaa hefukasta riittävän pitkään miedolla lämmöllä, se pysyy paremmin koossa ja ulkonäkö muistuttaa enemmän perinteistä omelettia. Oma pikaruokakokkailuni oli kuitenkin kestänyt tässä vaiheessa jo 11/2 t, ja olimme niin nälkäisiä, että jouduin vähän nopeuttamaan paistovaihetta.

Hefukas 2:lle
  • 250 g pehmeää hefua + hamppuheraa tarvittaessa
  • 1 valkospulinkynsi murskattuna
  • 1 rkl perunajauhoja
  • 1/2 tl kurkumaa
  • 1 tl agavesiirappia tai muuta neutraalia makeutusainetta
  • 1 tl tuoretta rosmariinia hienoksi silputtuna tai 1/2 tl kuivattua
  • 1/2 tl sinappijauhetta
  • 1/2 tl sipulijauhetta
  • 1 rkl hiivahiutaleita 
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaikseksi massaksi. Ohenna tarvittaessa hamppuheralla (tai mikäli sitä ei ole, jollain kasvismaidolla). Tarkista maku.
  • 1/2 keltasipulia 
  • 1/2 keltaista paprikaa
  • 1/2 tl kurkumaa
  • (kylmäpuristettua) rypsiöljyä
Pilko sipuli ja paprika pieniksi kuutioiksi. Käytä hefukkaan paistamiseen laakeaa teflon- tai muuta tarttumatonpintaista paistinpannua. Lorauta sille n. 1 rkl rypsiöljyä ja freesaa sipulia, paprikaa ja kurkumaa muutan minuutin ajan.

Levitä omelettitaikina tasaisesti pannulle sipuliseoksen päälle. Paista miedolla lämmöllä 20 - 30 min. Kääntele omelettia paistamisen puolessa välissä siten, että se saa väriä molemmilta puolilta. Mikäli lätty ei pysy kasassa, muotoile se uudelleen ja jatka paistamista. Ota kypsä hefukas ja anna sen vetäytyä pannulla n. 5 min. ennen kumoamista lautaselle. Tämä helpottaa myös koossapysymistä.

Tarjosin oman hefukkaani yksinkertaisesti keitetyn parsakaalin, balsamicosiirapin, vihreän salaatin ja leivän kera. Muuta ei tarvittu, mutta loppui kesken.

..............................................
Perushefun ohjeita löytyy esim. netistä tai Härkäpapua sarvista -kirjasta. Tässä kuitenkin vielä miten sen itse tein:

Hefu
  • 250 g (5 dl) hampun siemeniä
  • 1,25 l + 2,5 dl vettä
  • tehosekoitin
  • tiheää harsokangasta
  • siivilä, kulho
  • laakea kattila + kulho vesihauteessa kypsentämistä varten
Jauha hampunsiemenet tehosekoittimessa jauheeksi kahdessa erässä. Ota puolet jauheesta sivuun ja lisää toiseen puoleen (tehosekoittimessa) puolet vedestä. (Säästä 2,5 dl vettä tehosekoittimen huuhtelua varten, että saat kaiken arvokkaan hamppumaidon talteen). Käytä konetta n. 3 min. Pidä välillä taukoa, jos tehosekoittimesi tuntuu kuumenevan liikaa. Kaada syntynyt hamppumaito harsokankaalla vuorattuun siivilään, joka on riittävän suuren kulhon päällä. Toista sama toiselle hampunsiemenerälle. Huuhtelen tässä vaiheessa myös tehosekoittimen ja kaadan loput hamppumaidot siivilään. Puristele harsokankaassa oleva siemenmassa mahdollisimman kuivaksi. Säästä tämä hamppuokara myöhempää käyttöä varten (esim. leipätaikinaan tai sämpylöihin).



Kaada siivilöity hamppumaito kulhoon tai kattilaan, jota voit kuumentaa vesihauteessa. Olen kuullut, että hefun valmistus onnistuu myös suoraan kattilassa, mutta suosittelen lämpimästi vesihaudetta (tiskari kiittää!). Kuumenna hamppumaitoa, kunnes siitä alkaa erottua heraa. Sekoittele välillä pohjaa myöten. Hefun erottuminen kestää n. 15 - 20 min.



Kun hera alkaa olla melko kirkasta, kaada hefuseos uudelleen (puhtaalla) harsokankaalla vuorattuun siivilään. Puristele ylimääräinen hefumassa herasta. Tämä on vähän kuumaa puuhaa, ellet malta antaa massan jäähtyä. Hefukkaaseen, levitteisiin yms. hefu on valmista käytettäväksi jo tässä vaiheessa. Mikäli haluat kiinteää, leikattavaa hefua, siirrä se sopivankokoiseen astiaan/siivilään, josta hera pääsee valumaan pois. Aseta päälle paino ja anna hefun kiinteytyä 30 - 40 min. Säilytä jääkaapissa.






Hamppukana muni munan...


7 kommenttia:

  1. Täällä harmikseni ei saa myydä hampunsiemeniä;kuvittelevat kai kaikkien alkavan niitä viljelemään vaikka eiväthän noi siemenet edes ole sitä huumaavaa lajia. Viime kesänä ostin sitten hampunsiemeniä Ruohonjuuresta ja tein hefukokeilun täällä syksyllä.Oli ihan jees ja nyt kun tulen Suomeen täytyy taas hankkia niitä siemeniä ja salakuljettaa niitä tänne....;-)

    VastaaPoista
  2. Jep, mä olen tosta hampusta jossain määrin innoissani. Mietin jopa, että varastaisin palan maata mummolan kasvimaanlaidasta ja pistäisin kesällä oman hamppuviljelmän pystyyn. No, voi jäädä vaan haaveeksi... Mä oon sitäpaitsi ymmärtänyt, että Suomessa on ollut vähän vaihtelevia kokemuksia virkavallan ymmärryksestä yksityisiä kuitu- ja ravintohamppuviljelmiä kohtaan.

    VastaaPoista
  3. erottuuko muistakin pähkinöistä ja siemenistä tehdyt meidot noin juustoksi?

    VastaaPoista
  4. Mä olen usein miettinyt samaa, mutta olen vähän epäilevällä kannalla. Luulen, että proteiinipitoisuus on olennainen pointti ton "juustoutumisen" kannalta. Mielelläni kyllä kuulen, jos jollain on kokemuksia muista siemenistä/pähkinöistä.

    VastaaPoista
  5. Hefun valmistaminen kiinnostaa! Onko sillä merkitystä, käyttääkö kuorimattomia vai kuoripäällisiä hampunsiemeniä?

    VastaaPoista
  6. Elina, en ole koskaan tehnyt hefua kuorettomista siemenistä. Nehän melkein liukenevat tehosekoittaessa nesteeseen, joten tällä saattaa olla vaikutusta rakenteeseen. Toisaalta olettaisin, että hamppumaito juoksettuu samalla tavalla riippumatta siitä, millaisista siemenistä se on tehty. Käytän kuorellisia siemeniä maitoihin ja muihin, missä kuoret siivilöidään pois, koska ne ovat vähän edullisempia.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vastauksesta, Outi! Kaikki on nyt selvää ekaa hefu-kokkausta varten :)

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!