"Lihikset"


Vapun laku-vadelmamunkeista (ohje tulee ehkä joskus) on jäljellä enää kookosrasva, jota en raaskinut heittää pois. Periaatteessa en kannata paistosrasvojen uusiokäyttöä terveydellisistä syistä. Ekologinen pointti kuitenkin voitti tällä kertaa.

En ole erityinen friteerattujen tai uppopaistettujen ruokien ystävä. Silloin tällöin tekee kuitenkin mieli kunnon vegelihistä. Niinpä toteutin mielitekoni ja hyödynsin jäljelle jääneen rasvan piiraiden paistamiseen. Toteutin lihikset loppujen lopuksi rasvapihillä tavalla siten, että annoin piiraiden kypsyä rasvassa vain hetken ja paistoin loppuun uunissa. Kuoreen tulee oikea maku, mutta piirakat eivät ehdi imeä paljoa rasvaa. Osittain tämä johtui myös siitä, että kookosrasvaa oli vähän hintsusti jäljellä. Voit toki kypsentää piirakat pelkästään uppopaistamalla.

"Lihisten" täyte on perus-soijarouhetta, mutta mausteissa en säästellyt. Miehekäs maku täytteeseen syntyy cayennepippurista, paprikasta ja savuaromista (esim. Liquid Smoke).  Kuoritaikina saa värinsä kurkumasta, jota on mukana lähinnä näön vuoksi, makua ja mausteisuutta siihen tulee sinapista ja mustapippurista. Kuivattu appelsiininkuorijauhe on uusin hankinta maustekaapissa, joten sitä piti tietysti ujuttaa myös mukaan. Se on lisäsävy makumaailmaan, mutta ei välttämätön.


Vegelihikset (reilu annos)

Kuoritaikina:
  • 0,75 l maustamatonta soija- tai kauramaitoa
  • 11/2 pss kuivahiivaa (11 g/ pussi)
  • 11/2 rkl sokeria
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl sinappijauhetta
  • 1/2 tl mustapippuria
  • (1 tl jauhettua kuivattua appelsiininkuorta)
  • 1 kg luomuvehnäjauhoja
  • 3 tl hienoa merisuolaa
Täyte:
  • 1 sipuli hienoksi silputtuna
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • 1 tl vaahterasiirappia
  • 1 rkl paprikajauhetta
  • 1/4 - 1/2 tl cayennepippuria
  • 2,5 dl soijarouhetta
  • 4 dl vettä + kasvisliemikuutio /-jauhetta
  • 1 tl kuivattua rosmariinia tai oksa tuoretta silputtuna
  • 1 tl kuivattua salviaa
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl sinappijauhetta
  • 1 rkl kapriksia
  • 1 säilötty, grillattu paprika tai 2 dl suikaloitua säilykepaprikaa silputtuna
  • 1 tl Liquid Smoke- tai muuta savuaromia
  • mustapippuria
  • suolaa tarvittaessa
Paistamiseen 750 g kookosrasvaa tai vastaavasti uppopaistamiseen sopivaa öljyä.


Valmista ensin taikina käsin vaivaamalla 
tai monitoimi-/yleiskoneella. Lämmitä neste n. 40 asteiseksi, kaada kulhoon ja ripottele pinnalle kuivahiiva. Anna seistä hetken, kunnes hiiva muuttuu kuohkeaksi. Lisää sokeri vatkaten, samoin 3 dl jauhoista. Vatkaa vellimäiseksi. Lisää mausteet ja jatka vatkaamista, kunnes ne ovat sekoittuneet. Lisää myös suola tässä vaiheessa. Alusta loput jauhot taikinaan, joka saa jäädä löysäksi. Mielestäni sitkon muodostuminen ei ole piirakkataikinassa olennaista, joten sitä ei tarvitse vaivata pitkään. 



Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa n. 1/2 t (kaksinkertaiseksi).
Valmista täyte: Kypsennä sipulia, valkosipulia, paprikajauhetta ja cayennepippuria öljyssä, kunnes sipulit pehmenevät. Lisää balsamiviinietikka ja vaahterasiirappi. Jatka kypsennystä n. 1 min. Lisää soijarouhe, yrtit, sinappijauhe ja laakerinlehdet, sekä 4 dl vettä, kasvisliemikuutio tai vastaavasti -jauhetta. Kypsennä n. 10 min. ilman kantta, jotta ylimääräinen liemi haihtuu. Silppua säilykepaprika ja lisää seokseen, samoin kaprikset, savuaromi ja mustapippuria sekä tarvittaessa suolaa.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina reilun sämpylän kokoisiksi paloiksi. Pyörittele palat pulliksi ja kauli n. 1/2 cm paksuisiksi lätyiksi. Laita letun toiselle puoliskolle n. 1 rkl täytettä ja käännä toinen puoli päälle. Nipistele reunat kiinni. Laita täytety piiraat kohoamaan leivinpaperilla päälystetylle pellille, johon olet ripotellut myös hiukan jauhoja (muuten takertuvat paperiin).



Kuumenna rasva paksupohjaisessa kattilassa n. 180 asteiseksi. Jos sinulla on rasvankeitin
homma hoituu siinä. Mikäli et omista rasvalämpömittaria, tee kuumuuskoe pienellä leipäpalalla, jonka tulisi kypsyä kullanruskeaksi n. minuutissa. Siirrä kohonneet piiraat varovasti reikäkauhalla rasvakattilaan ja kypsennä pari minuuttia molemmin puolin. Siirrä reikäkauhalla leivinpellille ja kypsennä loppuun 200 asteisessa uunissa, kunnes piiraat ovat kullanruskeita.





Nauti kuumina asianmukaisten lisukkeiden kera.







10 kommenttia:

  1. Sinulla on täällä blogissa paljon mielenkiintoisia ohjeita, jotka ovat mullistaneet ajatukseni vegaanisesta ruuasta. Huomaa, että olet viettänyt aikaa ulkomailla, sillä käytät mausteita rohkeasti ja tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Eipä olisi tullut mieleenkään laittaa appelsiininkuorta suolaiseen, mutta maistan sen jo kielelläni ja tuntuisi sopivan hyvin!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ohje, jota voisikin joskus kokeilla. Erityisesti tuo,että annoit piirakoiden vain hetken käydä rasvassa ja sitten paistoit uunissa on hyvä vihje, jos haluaa vähemmän rasvaisia piirakoita. Täällä en voisi käyttää tosin kookosrasvaa paistamiseen, koska ainut täällä myytävä kookosrasva on älyttömän tyyris kylmäpuristettu kookosöljy;tavallista kookosrasvaa ei mistään löydy.

    VastaaPoista
  3. Sari, kiitos! Vegaaninen ruoka on mielenkiintoista, varsinkin jos vähän tykkää haasteista keittiössä :) Kieltämättä käytän paljon appelsiinia eri muodoissaan myös suolaisten ruokien maustamiseen. Tuo kuorijauhe on aika mietoa, mutta kätevää käyttää juuri leivonnaisissa.

    Yaelian, tuon Suomessa myytävän kookosrasvan voi varsin hyvin korvata jollain muulla. Käytän sitä lähinnä, koska se on mautonta ja helppo hävittää, koska jähmettyy viileässä. Paiston kestävyys on myös hyvä.

    VastaaPoista
  4. jos rasva on oikean lämpöstä niin se ei juuri imeydy piirakkaan.. piirakasta ulostuleva vesi pitää öljyn pihalla. miten se rasva menee epäterveellisemmäksi uusio käytössä?

    ittekkin oon vähän saman tyylisiin piirakoihin laittanut appelsiinin kuorta.. tuoksuu tosi hyvälle.
    mutta mistä oot jauhettua kuivaa hommannut?

    VastaaPoista
  5. aleksi, olen myös ymmärtänyt, että jos öljy on oikean lämpöistä, sitä ei paljoa mene ruoan sisään. Käytännön kokemusteni perusteella olen kuitenkin jotenkin toista mieltä ja siitä syystä olen harrastanut tota edellä kuvattua menetelmää. Voipi olla vähän niuhotusta...
    Uusiokäyttöä vältän siitä syystä, että korkeissa lämpötiloissa öljyn molekyylirakenne alkaa hajota ja siihen muodostuu epäterveellisiä yhdisteitä, kuten transrasvoja. Sanotaan kyllä, että tietyt öljyt kestää hyvin kuumennusta ja niitä voi siivilöitynä käyttää kolmekin kertaa, mutta toiset lähteet väittää, että kaikkia paistorasvoja tulisi käyttää vain kerran.
    Sitten toi kuivattu appelsiininkuori. Sen bongasin Ruohonjuuresta: Sonnentor, Luomu Appelsiininkuiori (jauhettu).

    VastaaPoista
  6. no eipä sitte kannata ostaa leipomosta mitään uppopaistettua :)

    pitännee mennä käymään ruohonjuuressa

    VastaaPoista
  7. aleksi, sun ei varmaan muutenkaan tarvitse turvautua leipomoiden tuotteisiin :D

    VastaaPoista
  8. Mä olen käyttänyt vanhan munkinpaistorasvan muurikkapannun huoltoon. ;)

    VastaaPoista
  9. Voi itku sentään, mitä herkkuja täältä löytyykään... Kello on puoli kolme yöllä, ja nyt pitäisi ehdottomasti saada näitä "lihiksiä". :-) Vakavasti ottaen, näitä täytyy kyllä kokeilla, vaikka joudun varmaan luopumaan ainakin tuosta savuaromista, kun ei sitä täältä takuulla saa. Kärsiiköhän maku siitä kovastikin?

    VastaaPoista
  10. Hippu, savuaromi ei ole mielestäni välttämätön, eivätkä kaikki siitä edes tykkää. Mielestäni soijarouhe vaan on aika tylsän makuista ja toi savu sitä peittää kivasti. Jos käytät reippaasti muita mausteita, niin tulee varmaan hyvää.

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!