Kookoskaali


Tässä ihan nopea postaus teemasta, "Kun äiti alkaa olla raakailuun päin, mutta perhe haluaa lämmintä ruokaa."

Sunnuntain ateriassamme siis osa oli raakaa ja osa kypsennetty kevyesti höyryttämällä, ja se perustui maailman arkisimpiin, mutta parhaimpiin kasviksiin: kaaliin ja porkkanaan.

Aterian pohjana oli marinoitua, karkeaksi raastettua porkkanaa, joka muodosti pedin höyrytetyille kaaleille ja tofulle. Kaiken kruunasi kookoskastike ja paljon tuoretta korianteria. Sitä en jättäisi mistään hinnasta pois tästä ohjeesta, joten jos yrtti on inhokkisi, suosittelen jotain muuta sapuskaa.

Aloitin valmistelut jo aamulla marinoimalla porkkanat. Muuten ruoka oli helppo ja nopea, valmistui alusta loppuun n. 45 minuutissa. Marinointia varten raastoin porkkanat monitoimikoneen karkealla terällä ja laitoin kannelliseen astiaan "kypsymään" sitruunanmehussa ja mausteissa. Lounasaikaan mennessä porkkanat olivat muuttuneet huomattavasti pehmeämmiksi ja todella maukkaiksi. Olisin voinut syödä ne ihan vaan sellaisenaan!

Raakakypsytetyn porkkanan päälle höyrytin kevyesti suikaloitua valkokaalia, ruusukaaleja, purjoviipaleita ja kuutioitua tofua, joka oli tällä kertaa valmiiksi marinoitua. Sekoitin Bionan luomukookosmaidosta thaityylisen kastikkeen, jonka kaadoin höyrytetyille kasviksille ja annoin imeytyä sen aikaa, kun keitin lisukkeeksi quinoaa. Leivitin kaaliseoksen porkkanapedille ja tarjosin lisukkeena sinimailasta ja paprikaa sekä sen quinoan.
Ihanaa, lämmittävää ruokaa maailman harmaimpana päivänä!



Jälkkäriksi oli sitten taas täysraaka juttu: Kurpitsakakku. Ou jes, sekin on mahdollista, ja kaiken lisäksi aika herkkua, joten siitä tässä vähän esimakua. Varsinainen postaus aiheesta myöhemmin.



Tässä vielä resepti kaali-ihanuudelle.

Kookoskaalia ja marinoitua porkkanaa (n. 6:lle)
  • 6 suurta porkkanaa karkeaksi raastettuna
  • 1 sitruunan mehu
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 tl agavesiirappia
  • 1 valkospulinkynsi puristettuna
Sekoita kaikki ainekset ja jätä marinoitumaan vähintään 6 tunniksi tai yön yli.
  • 1/4 valkokaalia
  • 500 g ruusukaaleja
  • 1 purjo
  • 2 pkt / 500 marinoitua tofua
Suikaloi valkokaali, poista ruusukaaleista kannat ja mahdollisesti tummuneet päälimmäiset lehdet. Poista purjosta kanta ja latvaosa, huuhtee hyvin ja paloittele n. 1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. Paloittele tofu reiluiksi kuutioiksi. Höyrytä kaikki kasvikset ja tofu niin, että ne pehmenevät jonkin verran. Ruusukaali ja valkokaali vaativat pisimmän ajan (n. 10 min.), joten laita ne ensin. Lisää 5 min. kuluttua tofut ja purjo. Itse höyrytin kahdessa eri astiassa siten, että toiseen laitoin valkokaalin ja tofukuutiot, toiseen ruusukaalit ja myöhemmässä vaiheessa purjon. Tarkista kypsyys, lopeta kypsentäminen ja sekoita kasvikset keskenään suuressa kulhossa. Kasvisten kypsyessä valmista kookoskastike:
  • 1 prk kookosmaitoa (500 g)
  • pala tuoretta inkivääriä
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • 2 tl vaahterasiirappia
  • mustapippuria
  • nippu tuoretta korianteria silputtuna, säästä muutama oksa viimeistelyyn
Vatkaa kaikki kastikkeen ainekset keskenään korianteria lukuunottamatta. Lisää se lopuksi ja sekoita kastikkeen joukkoon.
Kaada kastike höyrytetyille kasviksille ja anna vetäytyä hetki, n. 20 min. Levitä sillä aikaa marinoitunut porkkana laakean tarjoiluastian pohjalle. Valuta ylimääräinen kastike kaaliseoksesta talteen ja asettele ne porkkanapedille. Kaada jäljelle jäänyt kookoskastike kannuun tai muuhun astiaan, jossa sen voi tuoda pöytään tarjolle. Viimeistele annos lemppari-iduillasi, paprikalla ja korianterinoksilla. Tarjoa lisänä keitettyä quinoaa, jos haluat, tai raakakräkkereitä, tms.


6 kommenttia:

  1. Nam, herkullinen ateria! Kelpaisi mullekin oikein hyvin,ja runsaalla korianterilla tietenkin;-)

    Nätti kurpitsakakku;olen itsekin miettinyt sen laittamista,kun mulla on raakakirjoissani hyvä resepti niitä varten,mutta jäänkin odottelemaan tätä sun reseptiä....

    VastaaPoista
  2. Meikäläisen avomies syö mieluiten pastaa, lihaa, maitoa sekä eineksiä ym "normaalia". Vaikeaa on keksiä yhteisiä eterioita vaikka en edes ole vegaani ja syön kypsennettyä ruokaa.

    VastaaPoista
  3. Yaelian, kiinnostaa kovasti myös toi sun kurpitsaresepti...

    Fancy Mouse, niinpä. Eikä ketään voi pakolla alkaa käännyttääkään. Meillä onneksi mies on avarakatseinen ja syö kiltisti kaikkia vähän "epänormaalimpiakin" juttuja juttuja, mutta lapset ei koske pitkällä kepilläkään. Olen yrittänyt ratkaista asian tekemällä aterioita, joissa on vähän jokaiselle jotain, ja kaikille jotain yhteistä, kuten salaatti, kasvislisuke tms. Vähän työlästä välillä, mutta jos siinä sivussa muutama kesäkurpitsa tai herkkusieni livahtaa suuhuun, niin se on vaivan arvoista.

    VastaaPoista
  4. Ehkäpä teenkin sen piakkoin,kurpitsakin on jo valmiina.....

    VastaaPoista
  5. Hauskaa sukeltaa sun ruokajuttuihin, kunpa olisin jo aiemmin tajunnut tämän bloggaamisen riemun. Tulen seuraamaan sun liikkeitä keittiöissäsi ja varmasti kokeilen reseptejäsi.

    VastaaPoista
  6. Taru, ennätitkin tänne jo, kivaa :D Tää bloggaaminen kyllä vie mennessään...

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!