Raakapastaa munakoisoista

Raw Food -pastaa voi tehdä useista kasviksista ja olen kokeillutkin aika montaa versiota. Paras on ehdottomasti kesäkurpitsa, joka suikaleiksi leikattuna ja marinoituna on hämmästyttävän pastamainen. Myös fenkoli ja porkkana ovat olleet aika kivoja. Naurista ja lanttua olen kokeillut myös, samoin bataattia, mutta syön niitä mielummin jossain muussa muodossa. Retikkaa ja retiisiä olen nähnyt joissain ohjeissa, mutta ne ovat vielä testaamatta. Käytän molempia todella vähän muutenkin, mutta voisin kuvitella niiden sopivan aasialaistyylisiin ruokiin.

Mutta sitten on munakoiso, josta pidän kypsennettynä todella paljon. Raakana munakoison maku on aika tympeä, ja olen seurannut erilaisia keskusteluja siitä, voiko munakoisoa ylipäätään syödä raakana. Osa väittää munakoison sisältävän terveydelle haitallisia aineita, kuten solaniinia ja nikotiinia, minkä vuoksi se pitäisi aina kypsentää. Suurempi osa taas on sitä mieltä, että raaka munakoiso on jees, eikä kohtuullisella raa'an munakoison syönnillä ole haittavaikutuksia, tai että edellä mainittuja toksiineja on yhdessä munakoisossa niin vähän, ettei niillä ole merkitystä. Olen päättänyt lukeutua jälkimmäiseen koulukuntaan ja kokeillut valmistaa raakaa munakoisoa eri tavoin. Ensimmäiset yritykset eivät ihan vakuuttaneet, sillä ne suuret munakoisot, joita meillä yleensä myydään ovat aika sitkeäkuorisia ja usein myös karvaita.  Niinpä monissa ohjeissa suositeltu marinointi ei vielä riittänyt tekemään koisosta raakaherkkua. En ole kuitenkaan luovuttanut ja kaksi viimeisintä kokeilua ovat olleet jo niin hyviä, että haluan ehdottomasti tehdä niitä uudelleen.

Molempia versioita voi tarjota pastan tapaan ja niiden valmistus aloitetaan samalla tavalla. Jatkokäsittelin munakoisoja kuitenkin vähän eri tavoin, ja lopputuloksena oli sekä lyhyttä "pastaa" että ravioleja.

Munakoisopasta:
  • 2 munakoisoa
marinadi:
  • ruusuruolaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1/2 tl raastettua sitruunankuorta
  • mustapippuria
  • kuivattua salviaa, rosmariinia tai oreganoa
  • 1 tl agavesiirappia
  • 2 rkl jotain kylmäpuristettua öljyä, erilaiset siemen- ja pähkinäöljyt sopivat munakoison makuun hyvin (enkä nyt tarkoita rypsiä)
  • valkosipulia murskattuna
Kuori munakoisot esim. perunankuorimaveitsellä. Viipaloi ohuiksi tasapaksuiksi viipaleiksi. Parhaiten tämä onnistuu mandoliini-leikkurilla, mutta terävällä veitselläkin pärjää aika hyvin. Siirrä viipaleet suureen kulhoon ja ripottele päälle suolaa varovasti käännelle. Munakoisoviipaleet alkavat suolan vaikutuksesta nopeasti itkettyä ja muuttuvat samalla pehmeämmiksi ja hauraammiksi. Lisää loput marinadiainekset ja jätä kannella peitettynä kypsymään muutamaksi tunnuksi, mieluiten yön yli. (Ei siis pikaruokaa tämäkään..)

Ota marinoituneet munakoisot ja puristele niistä pienissä erissä ylimääräinen neste pois. Sitä tulee todella paljon! Siirrä kuivat muanoisto toiseen astiaan. Jos sinulla riittää malttia, kuivattele munakoisoja vielä 1-2 tuntia kuivurissa tai uunin alaosassa 40 asteessa. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Munakoisot voi tarjota sellaisenaan jonkin (raaka-)pastakastikkeen kanssa. Itse sekottelin joukkoon vielä:
  • karamelloituja punasipulisuikaleita (myöskin raw)
  • 1 tomaatin pieninä kuutioina
  • sesaminsiemeniä (joita oli liotettu yön yli ja kuivattu)
  • kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä
  • paprikajauhetta
  • kuivattua timjamia
Tarjosin lisukkeena edellisen postauksen auringonkukkapestoa, joka mielestäni sopi munakoison makuun todella hyvin.


Munakoisoraviolit (yksi isohko tai kaksi liian pientä annosta):
  • 1 iso munakoiso
marinadi:
  • sama kuin edellä, ilman öljyä
Kuori ja viipaloi munakoiso, kuten edellä. Maustaminen tapahtuu myös samaan tapaan, mutta öljyä ei lisätä tässä vaiheessa. Asettele munakoisoviipaleet varovasti pergamiini- tai leivinpaperilla vuoratulle alustalle, esim. leikkuulaudalle. Itse laitoin kahteen kerrokseen, pergamiinipaperia kerrosten väliin. Peitä päällimmäinen kerros vielä paperilla ja laita päälle kevyt paino, esim. tukeva puinen leikkuulauta. Anna viipaleiden olla painon alla vähintäin tunti, itse pidin yön yli jääkaapissa.


Ennen raviolien täyttämistä ota munakoisoviipaleet esiin ja kuivaa ylimääräinen neste pois joko taputtelemalla talouspaperilla tai laittamalla viipaleet ohueksi kerokseksi uunin alaosaan (tai kuivuriin) n. tunnin ajaksi. Älä kuivata kauempaa, sillä muuten viipaleista tulee liian kuivia. Valmista sillä aikaa täyte. 

Täyte:

1 porkkana hienoksi raastettuna
5 aurinkokuivattua tomaattia (öljyyn säilöttyjä)
1/2 pientä paprikaa
5 cm pätkä varsiselleriä
valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunanmehua
1 tl sipulijauhetta/kuivattua sipulia)
1 rkl kurpitsansiemeniä jauhettuna
mustapippuria
ruususuolaa maun mukaan
tuoretta basilikaa
Sekoita kaikki ainekset basilikaa lukuunottamatta tehosekoittimessa. Lisää lopuksi pieni nippu tuoretta basilikaa ja anna blenderin käydä pari sykäystä. Basilika saa jäädä karkeammaksi.

Sivele munakoisoviipaleet toiselta puolelta reilusti kylmäpuristetulla oliiviöljyllä. Käännä viipaleet täyttämistä varten. Laita viipaleen toiselle puolelle nokare täytettä ja taita toinen puoli kiinni. Jätä raviolit maustumaan siksi aikaa, kun valmistat kastikkeen.









Pinjansimen-kastike:
  • 1,5 dl pinjansiemeniä
  • 1,5 dl vettä
- liota siemeniä n. tunti. Blendaa tehosekoittimessa tasaiseksi seokseksi. Lisää:
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1/2 tl sipulijauhetta
  • 1/4 tl sinappijauhetta
  • 1-2 tl sitruunanmehua
  • (1/4 tl savupaprikajauhetta)
  • ruususuolaa
  • mustapippuria
  • 1 tl agave-siirappia
Jatka sekoittamista, kunnes saat kermaisen kastikkeen. Lisää tarvittaessa nestettä.


Asettele raviolit lautaselle ja kauho päälle "kermakastike". Tarjoa vihreän salaatin kanssa.







4 kommenttia:

  1. Jännän näköiset nuo munakoisoraviolit.Oliko maku mielestäsi hyvä munakoisopastassa? Olen pari kertaa kuivatellut marinoituja munakoisosiivuja;ne olivat ihan ok,mutta en varmaan kauhean usein sellaisia tekisi.Raakaspagetti kesäkurpitsasta,kuten kirjoitit,onkin sitten tosi hyvää.

    VastaaPoista
  2. Oho, tästä innostuin kovasti! Josko vaikka koklaisi viikonloppuna noita ravioleja :) Kiitos resepteistä ja muutenkin kivasta postauksesta!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä ravioleja! Voisin kyllä testata! :) Kiitos ihanasta blogista! :)

    VastaaPoista
  4. Yaelian, kesäkurpitsa on kyllä ykkönen, mutta melkein rankkaan munakoison nt kakkoseksi. Itse siis pidin, mutta jos odottaa kypsän munakoison makua, niin voi vähän yllättyä. Tosin pitkä marinointi ja nesteen poistaminen paransivat makua huomattavasti, samoin pieni makeutus ja riittävästi laadukasta öljyä.

    Daniela ja Riikka, kiva jos innostuitte! Piti ohjeeseen vielä lisätä, että ravioleihin kannattaa valita napakoita ja mahdollisimman tuoreita munakoisoja.

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!