Nuoren kookospähkinän kesytystä

Tänään kokkailin keittiössä vähän järeämpien työkalujen kanssa. Kyseessä oli tietenkin treffit nuoren kookospähkinän kanssa. En harrasta Thaimaan-lomia tai muuta kaukomatkailua, eivätkä edes Helsingin aasialaiset ruokakaupat ole reittini varrella, joten olin aivan innoissani, kun nuoria kookospähkinöitä oli ilmestynyt Ruohonjuureen. Sen verran on tullut ulkomaisia raw food blogeja ja kirjoja selailtua, että kookospähkinäneitsyys on harmittanut jo jonkin aikaa. Nyt pääsin siis maistelemaan tätä ihmeellistä herkkua.

Tavallisten kookospähkinöiden avaaminen käy nykyään jo leikiten, mutta tämän nuoremman kaverin kanssa jouduin jonkin aikaa ihmettelemään. Netissä on paljon hyviä avaamisohjeita, esim. täällä. Minulla ei kuitenkaan ole kovin järeää kokkiveistä (viidakkoveitsestä puhumattakaan ;) joten turvauduin miehen työkalupakkiin. Vasaralla ja taltalla avaaminen sujui ihan kätevästi ja kaikki sormetkin ovat edelleen tallella. 


Poistin vaaleaa ukokuorta terävällä leikkuuveitsellä, kunnes näkyviin tuli vaaleanruskea, sisempi kuorikerros. Se on oikeasti aika pehmeää, ihan muuta kuin tummanruskeassa, karvaisessa kookospähkinässä ja muutamalla napauksella taltta upposi kookoksen sisään. Pidin kookosta pystyasennossa ja naputtelin talttaa yläosan ympäri, kunnes sain väännettyä syntyneen hatun auki. Tämän siis voisi tehdä myös terävän ja tukevan veitsen tyvellä. Pähkinä oli täpösen täynnä kookosvettä, jonka valutin välillä kuppiin, koska se tietysti pyrki jo omia aikojaan ulos.


Kun sain kannen kokonaan irti, kaavin teräväreunaisella lusikalla sisällä olevan kookoslihan pois. Suomeen saakka roudattu pähkinäni oli ymmärrettävästi jo kypsempi tapaus, joten sisusta oli valkoista ja jo hieman kovempaa. Ihan tuoreess pähkinässä se on läpinäkyvää ja hyytelömäistä. Hedelmälihaa oli kuoren alla n. sentin pakuinen kerros, ja pehmeää se oli edelleen verrattuna kuivaan kookospähkinään.


Otin kallisarvoisen sisustan talteen niin tarkkaan kuin mahdollista. Se oli jo sellaisenaan mielettömän herkullista! Aivan erilaista kuin kuiva kookos. Myös tuore kookosvesi on jotain muuta kuin kaupasta saatava purkkitavara. Makeaa ja täyteläistä. Eli vaikka rehellisesti sanottuna olin ollut hiukan skeptinen sen suhteen, olisiko tämä kaukaa raahattu etelän hetelmä mistään kotoisin, oli ainakin tämä yksilö ihan priimatavaraa. Hinta on kyllä kova, yli kolme euroa kpl (-!) , eli kyllä tämä aika spesiaaliherkuksi saa jäädä.


Hyytelömäisen rakenteen ja pehmeän mutta neutraalin maun vuoksi nuorta kookosta käytetään monissa (ulkomaisissa) raw food ohjeissa. Siitä voi tehdä jogurttia, kefiiriä, vanukasta, kastikkeita, nuudeleita, kakkutäytettä jne.
No, otin varman päälle ja tein ihan vain smoothien.

En halunnut liiaksi peittää kookoksen omaa makua, joten lisänä oli
  • sharon-hedelmä
  • limen kuorta ja
  • hiukan tuoretta inkivääriä. 
Kookoksessani oli n. kupillinen (2,5 dl) pehmeää kookospähkinää ja 3 dl nestettä. Käytin kaiken pähkinän ja lisäsin 2 dl kookosvettä. Hurautus blenderillä ja kermainen herkku oli valmis.
Muistutti lasten välipalajogurttia, mutta oli tietty parempaa.

Kyllä, voisin syödä vaikka joka päivä.
Jos siis siellä Thaimaassa elelisin...

4 kommenttia:

  1. Oi ihanaa,RUohonjuureen on tullut nuoria kookospähkinöitä,kiva tietää! Venezuelassa join usein nuoren kookospähkinän vettä (siellä ne halkaistiin machetella ja laitettiin pilli sisään)ja se olikin ihana juoma,etenkin lämpimällä säällä.Täällä pari vuotta sitten oli lähisuperissa pakastettuja nuoria kookospähkinöitä,ja niissä oli se hedelmälihaosa vielä ihan hyytelömäistä,ja sitä oli ihan ohut kerros,ohuempi kuin mitä tuossa sun pähkinässä,mutta nestettä oli sitten enempi. Oliko muuten kallis?

    VastaaPoista
  2. Hups,tuollahan olit jo laittanut sen hinnan,ei mitään halpakamaa.Mulla olis myös sellainen muistikuva,että ViiVoanissa olsii joskus ollut tuoreita kookospähkinöitä.

    VastaaPoista
  3. Mie oon nyt Keralassa ja kävelen tuohon biitsille niin siellä kookos maksaa avattuna pillin kanssa 15 rupiaa eli 25 snt.
    Järeällä kokkiveitsellä avataan.
    Oon tään kuukauden aikana syönyt varmaan viiskymmentä kookosta.
    Jollakinhan sitä on elettävä.
    Lähenpä nyt kookokselle...

    VastaaPoista
  4. Yaelian, muistankin että postasit niistä kookospähkinöistä. Nämä tosiaan eivät olleet niin nuoria, mutta hedelmäliha oli hyvää paksumpanakin. Olen myös kuullut, että ViiVoanistakin noita saa, mutta en siis ole testannut.

    Sepi, no niinpä... Voisin kyllä alkaa vakavasti harkita uudelleensijoittautuimista järkevämpään ilmanalaan. Kookospähkinädietti kyllä kelpais!

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!