Punaiset proteiinipatukat

IMG_9126

Olen joulukiireillyt sen verran, että blogikin päivittyy nyt verkkaiseen tahtiin. Tunnen pientä harmitusta siitä, etten ennätä viettää juuri tällä hetkellä enempää aikaa blogimaailmassa, mutta kulisseissa kuhisee kuitenkin ja ensi vuoden puolella pääsette nauttimaan taas tuotoksista. Ja itsekin ennätän käydä inspiroitumassa muiden blogien äärellä.

Syksy on ollut kokonaisuudessaan aikas intensiivinen, mutta rikas. Moni kiinnostava projekti jatkuu vielä kevätpuolellakin ja uusia on alkamassa niin, että tuleva vuosi näyttää suorastaan houkuttelevalta seikkailulta. Tällä hetkellä käärin kuitenkin pakettiin tämän vuoden hommia, sillä maanantaina alkaa virallisesti loma! Tuntuu, että kesälomasta on jo ikuisuus, eikä viikon lomailuista juuri pidemmäksi aikaa olisi enää riittänytkään tiristettävää. Minä ja kotiklaani suuntaamme talvenkalpeat nenämme kohti Gran Canarian luontopolkuja, katsomaan mitä ihmeitä löytyy aurinkorantojen tuolta puolen.

Ja tässä kohtaa tulee ajankohtaiseksi ikuisuuskysymys siitä, millaisin eväin tällainen ruokanörtti valmistautuu lentomatkailuun. Ja ulkomaan reissuun ylipäätään.

Olen jo aikaa sitten lakannut edes harkitsemasta lentokoneaterioita. Vaikka vaihtoehtona olisi vegaaninen kasvisateria, (ei tosin mitenkään itsestäänselvyys lomalennoilla) valitsen silti mieluummin omat eväät. Proteiini- ja energiapatukat, pähkinätsekoitukset ja tuoreet hedelmät ovat yleensä olleet riittävä setti. Pidemmillä matkoilla täydennyksenä ehkä pre-flight meal.

Valmiissa raw-energiapatukoissa on nykyään, mistä valita. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että ne sopivat parhaiten herkkuhampaan ruokintaan. Koska en lounaan korvikkeena välitä imelästä, valmistan patukkani itse, jos vain ennätän. Tällä kertaa proteiinibiitit syntyivät joulutunnelmissa ja saivat makua mm. inkivääristä ja kardemummasta. Varsinaiseen taikinaan käytin runsaasti idätettyä tattaria, kurpitsansiemeniä sekä chiaa mutta kuivahedelmiä huomattavasti maltillisemmin. Proteiinin lisäksi pakkasin taikinaan vähän viher- ja marjajauheita sekä yllätyksenä granaattiomenan siemeniä tuomaan rapeaa rakennetta. - Syy runsaaseen hivenainetankkaukseen on myös pieni stressiflunssa, joka parin päivän ajan on kutitellut kurkussa. Se on kuitenkin pysynyt aisoissa vihersmuuteilla ja supersalaateilla. Tehoainekuuri saa siis jatkua edelleen.

IMG_9154

Punaiset proteiinipatukat

  • 1 dl chia-siemeniä jauheeksi jauhettuna 
  • 2,5 dl kurpitsansiemeniä jauheeksi jauhettuna 
  • 1/2 l tattarinituja 
  • 1/2 dl lupiinijauhoa tai jotain proteiinijauhetta 
  • 20 aprikoosia silputtuna
  • 10 viikunaa silputtuna
  • 5 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna 
  • 1 tl jauhettua kardemummaa 
  • 1/4 tl laatusuolaa 
  • 1-2 tl vehnänorasjauhetta 
  • 1 tl nokkosjauhetta
  • 1-2 rkl puolukkajauhetta + pinnan viimeistelyyn 
  • 1 granaattiomenan siemenet 
  • (1 tl sitruunan mehua)

Jauha siemenet ja laita kaikki ainekset granaattiomenaa lukuunottamatta monitoimikoneen kulhoon. Sekoita täydellä teholla, kunnes saat kiinteää taikinaa. Lisää lopuksi granaattiomenan siemenet ja käytä konetta sen verran, että ainekset sekoittuvat kunnolla. Siemenet saavat kuitenkin jäädä rouheeksi. Tarkista maku ja lisää hieman sitruunan mehua, jos granaattiomena ei ole kovin hapokasta.
Painele taikina leivinpaperilla päälystettyyn neliskanttiseen vuokaan (20x20 cm) tasaiseksi kerrokseksi. Viimeistele pinta puolukkajauheella. Laita jääkaappiin jähmettymään n. 1/2 tunniksi. Leikkaa suorakaiteen mallisiksi patukoiksi.
Itse siirsin patukat vielä kuivuriin yön ajaksi, koska halusin niistä napakoita ja siististi kuljetettavia. Säilytä patukat jääkaapissa, kannellisessa rasiassa tai erikseen voipaperiin käärittyinä.

  IMG_9097

Ja kuulkaas, me tapaamme seuraavan kerran ensi vuoden puolella, sillä sallin itselleni reissuun mukaan vain kameran ja manuaaliset muistiinpanovälineet. Ei läppäriä, ei iPhonea, ei edes roikkumista nettikahvilassa. Siispä:

Herkullista, pehmeää, lämpöistä, tunnelmallista ja kaikin tavoin ihanaa joulua! 

IMG_9074

8 kommenttia:

  1. Ai vitsit, näitä patukoita täytyy kokeilla! :) Rentouttavaa lomaa sinne ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
  2. Anni Minerva, muistelin myös sun joskus postaamaa vähemmän makeiden energiapatukoiden ohjetta, mutta tein sitten lopulta otetaan mitä on tyylillä. Ja ihanaa joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kivat patukat! Minä en ole tainnut koskaan ostaa vielä valmista patukkaa(sain kerran muutaman maistiaisiksi) ja valmistan aina ne itse.Ja tuosta lentoruokailustakin komppaan sua;mieluummin tuon omat eväät ja niin olenkin tuonut viime vuosina,vaikka tosin Lufthansalla on erittäin hyvä asian vegan tai mikä se nyt olikaan,siitä on jo vähän aikaa....
    Buen viaje a Gran Canaria;nautinnollista lomaa siellä ja oikein hyvää joulua Outi:)

    VastaaPoista
  4. Yaelian, sinulla onkin herkullisia patukkaohjeita :) Lufthansa on tosiaan ollut aika hyvä, kun viimeksi olen sillä lentänyt. Sen sijaan tilauslennoilla ei viime aikoina ole edes ollut vegaanista vaihtoehtoa. Ja kiitos rentouttavaa joulun aikaa myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Testattu ja Tykätty!
    Taikina oli tosin hieman liian tuhtia tavaraa minun KitchenAid Artisan:lle joten päädyin silppuamaan kuivahedelmät mahd. pieniksi paloiksi ja vaivaamaan ne käsin jauhettujen siementen ja osittain hienontuneiden tattarien joukkoon. Patukoiden maku kyllä miellyttää minunkin välipalahammasta, eli ei liian makea, mutta makea kuitenkin :)

    VastaaPoista
  6. Kylläpä kuulostaa ja näyttää hyvältä! :) Itse olen kokkina aika tohelo ja vasta aika aloittelija, että en tiedä, onnistuisiko minulta, mutta voisihan sitä kokeilla :D Lentokoneateriat ovat kyllä sen verran karmaisevia, että yritän itsekin aina keksiä jotain omaa evästä mukaan.

    VastaaPoista
  7. Eija Sofia, kiitos testipalautteesta :) Taikina tosiaan on aika tymäkkää tavaraa. Juuri parin viikon patikkareissulta palanneena, voin todeta vielä kertaalleen, että mainioita ja säilyviä retkieväitä ovat.

    VastaaPoista
  8. Nanna, täytyy sanoa, että olin vielä paluulennollakin aika tyytyväinen, että olin säästänyt pari patukkaa jemmaan :)

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!