Kuvaterveiset Ahvenanmaalta


Takanapäin viikko raakaruokaparatiisissa Ahvenanmaan Elävän Ravinnon Instituutissa. Viikon teema oli raakaruokaa rennosti ja rempseästi, mutta pelkäsin silti vähän detox-oireita. Oma ruokapolitiikkani kun on viime aikoina ollut kaikkea muuta kuin viherravintoa. Ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt, ellei lasketa notkuvien herkkupöytien aiheuttamaa jatkuvaa pientä ähkyä.


Aamut alkoivat tuhdeilla tuorepuuroilla, marjakiisseleillä, hedelmäkulhollisilla, siemen- ja pähkinämaidoilla... Pläjäyksen jälkeen oli hämmästyttävää, ettei kukaan kurssilaisista vaipunut koomaan, vaan vetämäni luennot täyttyivät innostuneista, keskustelevista, viisaista ja kaikin puolin aivan ihanista osanottajista.

Ja hetken kulutta taas mentiinkin lautaset ojossa herkkulounaalle, joka oli yleensä viherkeitto + ylenpalttiset lisukkeet. 

 

Instituutissa on unelmatilat itujen ja versojen kasvatukseen. Viherhuone ulkona ja kylvöä ja esikasvatusta varten kellaritilat, jotka inspiroivat välittömästi upottamaan sormet multaan. Yksi sun toinen meistä alkoi haaveilla muutosta vanhaan kansakouluun... 


Tai miten olisi oma huone kuivureille, jotka pauhasivat yötä päivää suoltaen kräkkereitä, tattarimuroja, mysliä...


Ja tietenkin pizzaa.


Tarjolla oli koko ajan myös vehnänorasta ja myllyä veivattiinkin sen verran ahkeraan, että loppuviikosta ruohot loppuivat kesken. 


Jokainen pääsi kokeilemaan raakakokkausta myös livenä ja viimeisenä iltana herkuteltiin mm. raaka-brownieilla ja mansikka-kookos macarooneilla. 


Sitä ennen nuorimmat vieraat, joita oli ilahduttavan monta, tarjosivat yleisölle mm. sirkustemppuja.

Fiskössä kurssit jatkuvat vielä neljä seuraavaa viikkoa ja niille on vielä tilaa! Joten jos hyvän olon loma idyllisessä saaristolaismaisemassa, kiireettömässä ympäristössä ja täysihoidolla luksus aterioin kiinnostaa, otahan yhteyttä: eila.vuokila (at) gmail.com





3 kommenttia:

  1. Oli varmasti ihana viikko! Toivottavasti pääsen sinne itsekin joskus. Näkyykö keskuksen kristillisyys jotenkin? Itse en haluaisi uskonollista vivahdetta kokemukselleni. Mukavia kesäpäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, kristillisyys näkyi jonkin verran lähinnä ulkoisissa puitteissa (joitain kuvia seinällä, ruokarukous jne., mutta itse en antanut sen häiritä :)

      Poista
  2. Ihania, ihania kuvia. Mistä löytyisi reseptejä kuvien aamupalaan ja leivonnaisiin?

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!