Marjamaitoa ja suklaamaapähkinätahnaa



Lapsiperhearkeani on, että yrityksistä huolimatta jälkikasvu ei aamuisin innostu vihersmootheista, tuorepuuroista tai itse tehdystä supermyslistä. (Maistuvat liian terveellisiltä.) Ja jos saavat itse valita, haluavat leipää, maapähkinävoita tai vielä mieluummin nutellaa. Hedelmät, marjat ja kasvikset ovat tuntematon luonnonvara varsinkin teini-ikäisen kundin lautasella ja nuoremmankin kohdalla joudun syyllistymään niiden suhteen lievään painostukseen. Mutta tässäpä onkin mitä parhain areena harjoitella kompromissien teon jaloa taitoa.

Viimeisimmän nutella-kitinän taitoin sekoittamalla itse suklaa-maapähkinätahnan, jonka esikuvana toimi kauppoihin äskettäin ilmestynty Urtekramin suklaa-maapähkinävoi. Levite huijasi sopivasti herkkiä terveysruokasensoreita ja mustaherukatkin kulautettiin kurkusta mantelimaitoon blendattuna ja hunajalla maustettuna. Näillä mentiin tänään ja visioin jo vähän myös tulevien koulupäivien välipalarumbaa. Molemmat olisivat helppoja myös lasten itse valmistaa...

Suklaa-maapähkinätahna

  • 1,5 dl luomu määpähkinävoita
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 2 rkl agavesiirappia tai juoksevaa hunajaa
  • 3 rkl juoksevaa neitsytkookosöljyä

Sekoita korkeareunaisessa kulhossa tai suoraan lasipurkissa tasaiseksi tahnaksi. Koska kookosöljy jähmettyy viileässä, tahna levittyy parhaiten huoneen lämpöisenä.

Marja-mantelimaito

  • 2,5 dl joko itse valmistettua tai valmista mantelimaitoa
  • 2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
  • 2 dl mustikoita, mustaherukoita, vadelmia tai muita marjoja
  • 2 rkl agavesiirappia tai kookossokeria (tai maun mukaan)
Surautetaan sauvasekoittimella tasaiseksi, pillin röörin mentäväksi juomaksi.






7 kommenttia:

  1. Tosi maistuvaiselta tämä lastesi välipala kuulostaa, nami! Meillä ei onneksi (vielä?) ole vaikeuksia ruokkia Vekaraa vihanneksilla tai marjoilla. Nyt päinvastoin tuntuu, ettei mitään muuta söisikään kun on hyvä sesonki päällä. Murehdin siis proteiinin ja rasvan saannin vähyyttä. Näin päin meillä ;D
    Täytyypä kokeilla Vekaraankin tuota suklaamaapähkinätahnaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vekara vaikuttaa kehityskelpoiselta yksilöltä ;) Ei vaan, lapset ovat niin yksilöllisiä. Kyllä meilläkin vihannekset ja hedelmät uppoava, jos vain muistan niitä tuputtaa, mutta oma-aloitteisesti ne eivät mene. Lieneekö pientä kohtalon ivaa... :)

      Poista
  2. Ihanan värinen marjamaito,vieläkin harmittelen että unohdin ihanat vaivalla poimitut mustikat Helsinkiin....
    Tuo että jälkikasvulle ei kelpaa äidin mielestä niin terveellinen syötävä on tuttua siltä ajalta kun oma lapseni oli vielä lapsi ja nuori.,Vaikka kuinka yritti niin sai aina kuulla.. että taasko tuollaista pupuruokaa....;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi niitä mustikoita! Ja niinhän se on, että jokainen kulkee omia polkujaan myös näissä ruoka-asioissa. Esimerkkiä yritän näyttää, mutta loppu on sitten omalla vastuulla, ja yritän olla ottamatta siitä sen enempää paineita.

      Poista
  3. mahtavaa, lisää tällaisia!

    VastaaPoista
  4. Moikka Ninni, kiitos hauskasta haasteesta! Yritän vastailla :)

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!