Black Rice Pudding - Musta riisivanukas ja lakritsaista mustikkakastiketta


Alpro on tuonut kauppojen hyllylle useita uusia vaihtoehtoja kasvismaidoille. Oma suosikkin on mantelimaito, mutta nyt sain testattavaksi riisimaidon osana Alpro Creative -kampanjaa. Siinä bloggaajia haastetaan käyttämään Alpron soijasta, mantelista, hasselpähkinästä tai riisistä valmistettuja juomia leivonnassa ja ruuanlaitossa luovalla tavalla. Lisäksi lukijat voivat äänestää suosikki blogiaan ja reseptiä Alpro Creative kilpailusivustolla Facebookissa. Äänestäjien kesken arvotaan Nikonin järjestelmäkameran sekä kolme 100€ lahjakorttia Decanterin verkkokauppaan. Eipä hassummat palkinnot siis, joten nyt vain äänestämään!

Mutta reseptiin. Riisimaito oli valintani senkin vuoksi, että jos olen rehellinen, se vaikuttaa hieman arkiselta asialta. Joten siinäpä olisi kiinnostava haaste resepti-innovaatioille, sillä arjen luovuushan on sitä parasta!

Olen perinteisesti käyttänyt riisimaitoa lähinnä puuron valmistukseen, sillä koostumuksensa puolesta se on vähän ohutta esim. aamiaismyslin kaveriksi, eikä siitä vaahtoisaa latteakaan tahdo syntyä. Eli riisipuuron kimppuun siis, luovasti....


Valitsin riiseistä lempparini, eli musta riisin, joka jo värinsä puolesta on varsin kiehtova raaka-aine. Maine "kiellettynä riisinä" kutkuttelee niin ikään mielikuvitusta. Eikä musta riisipuuro taatusti saa joululauluja soimaan ennenaikaisesti, varsinkin kun kylkeen lusikoi lakritsalla säväytettyä mustikkaista kastiketta. Niinpä tästä puurosta kehkeytyi putinki, jota kehtasin tarjota huomiota herättävänä jälkiruokana. Hieman yksinkertaisemmin sävelin siitä tulisi myös mainio välipala, johon vinkki lopussa. 


Ja kuinka ollakaan ilmatkin ovat viilenneet juuri sopivasti kutsuen täyteläisten puuropatojen ja vanukaskulhojen ääreen. Joten puurokausi on nyt virallisesti avattu!


Musta riisivanukas ja lakritsaista mustikkakastiketta

(2 - 4:lle)

Riisivanukas
  • 3/4 dl mustaa riisiä
  • 1/2 l Alpron Rice Original -riisimaitoa
  • 2 rkl kookossokeria
  • 1 dl riisimaitoa
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1/8 tl suolaa

Lakritsainen mustikkakastike
  • 4 dl Alpron Rice Original -riisimaitoa
  • 11/2 dl mustikoita
  • 3 kuivattua viikunaa
  • 1 tl jauhettua lakritsin juurta

Kiehauta paksupohjaisessa kattilassa 1/2 l riisimaitoa ja lisää musta riisi. Musta riisi ei itse asiassa ole mustaa, vaan upea purppuran väristä, mikä näkyy selvästi kun riisin sekoittaa maitoon. Keittele kannen alla välillä hämmentäen n. tunnin ajan tai kunnes riisi hieman puuroutuu. Sekoittelu estää riisiä takertumasta kattilan pohjaan ja reunoille. 

 

Lisää toiseen kattilaan kookossokeri, 1 dl riisimaitoa, kookosöljy ja suola, kiehauta ja halutessasi keitä viitisen minuuttia, kunnes seos karamelloituu. (Tämä tuo kinuskista makua.) Hämmennä sokeriseos valmiin riisivanukkaan joukkoon. Anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa mustikkakastike:



Laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon ja tehosekoita sileäksi. Jos rakenne tuntuu liian paksulta, ohenna seosta lisää riismaidolla.

Jaa annosmaljojen pohjalle mustikkakastiketta. Lusikoi päälle jäähtynyt riisivanukas. Viimeistele mustikoilla ja tuoreilla viikunoilla. Vielä juhlavampi jälkiruoka syntyy, kun annoksen viimeistelee kuohkealla pilvellä Alpron Airy&Creamy-vatkautuvaa soijavaahtoa. Sitä kokeilen ensi kerralla.

Välipalavinkki:

Riisi ja riisimaito ovat itsessään jo luonnollisella tavalla hieman makeita. Niinpä arkisempi välipala syntyy jättämällä kookossokeriseoksen kokonaan pois ja maustamalla puuron vain suolalla. Lisukkeeksikin riittää kourallinen tuoreita tai hieman kohmeisia mustikoita tai muita marjoja ja loraus riisimaitoa.

Ja jos tykästyit ohjeeseen, ei kun - klikitiklik- äänestämään Keittiökameleonttia tähän osoitteeseen.




Pihalla sinnitellään vielä hallaa uhmaten ja odotellen lämpöaaltoa palaavaksi...



Yhteistyössä: Alpro 




12 kommenttia:

  1. Wau, tätä pitää kokeilla! Ihanat syksyiset syvät värit. Riisivanukastako ei siis mitenkään miksailla, keitetään vain? Kuvassa näyttää niin siloiselta...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvii blendata eikä miksata. Mitä pidempään jaksaa keitellä, sen siloisemman puuron saa :)

      Poista
  2. Minäkin mietin ensin riisivanukasta, mutta päädyinkin sitten pannariin ja riismaidosta tehtyyn kanelikinuskiin. Tämä vaikuttaa kyllä jänskältä ja mustikka ja laku todella hauskalta makuparilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannari ja kanelikinuski vaikuttavat myös todella herkuilta!

      Poista
  3. Onpa jännittävä ohje! Tsemppiä kisaan! :)

    VastaaPoista
  4. Kivan kuuloinen resepti ja näyttää todella herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ulkonäkö on tosiaan aika jännittävä.

      Poista
  5. Meillekin täällä tuli nuo uudet maidot...

    Kivan näköinen vanukas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpro on tosiaan täydentänyt valikoimaansa innolla. Hyvä niin :)

      Poista
  6. Ihan älyttömän kaunista ruokaa ja kuvia. Juuri ostin tänään ensimmäistä kertaa lakritsanjuurijauhetta, joten tuo mustikkakastike houkuttelee. Mustikka ja lakritsa kuulostaa hyvältä yhdistelmältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipsa, kiitos, purppuran väriset ruoka-aineet ovat kyllä näyttäviä! Ja laku ja mustikka mainio makupari :)

      Poista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!