Miten granaattiomena kuoritaan? (Video)

Kuva tässä on hieman harhaanjohtava, sillä hääkakkureseptistä ei nyt ole kyse. Mutta koska blogissa on vallinnut hetkellinen hiljaisuus, ensin vähän kuulumisia. Granaattiomena-video lötyy postauksen lopusta.

Viikko on ollut täynnä herkullisia ruokakiireitä, enkä ole ennättänyt blogin kimppuun. Kulisseissa on kuitenkin kuhinaa. Valmistin mm. pari hääkakkua ja Kameleontin Konvehtitehdaskin on ollut käynnissä. Lisäksi olen suunnitellut uutta ruokakurssia ensi vuoden alkuun, mutta siitä lisää tuonnempana.


Hääkakkuprojekti oli hieno mutta hieman hermojaraastava. On upeaa olla mukana luomassa ainutlaatuista juhlahetkeä. - Varsinkin, kun ihanat ihmiset halusivat juhlaansa aivan erityisen raw kakun. Ensimmäistä kertaa tein näin korkean ja moniosaisen kakun, joten valmistuksessa riitti haasteita. Ja kakun kuljettaminen juhlapaikalle vasta olikin jännittävää, kun talven ensimmäiset lumet ja liukkaat saapuivat myös tänne etelään. Sain kakut kuitenkin paikalle ilman suurempia kommelluksia.

Joulun tulo puolestaan on tarkoittanut konvehtikiireitä. Lahjon läheisiäni mieluiten hyvän olon herkuilla mutta olen valmistanut raw konvehteja myös tilauksesta muutaman erän, joten konvehtitehtaalla on pitänyt kiirettä.



Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen eli granaattiomenaan. Ja varsinkin sen kuorimiseen.

Granaattiomena-sesonki on aiheuttanut pienoisen addiktion ja tuntuu, että melkein kaikki on hieman parempaa, kun sekaan heittää muutaman tyylikkään siemenen. Sen seurauksena keittiö onkin sitten ollut enemmän tai vähemmän roiskeissa, varsinkin kun päätin etsiä sitä parasta keinoa ompun avaamiseen. Ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka, mutta testien jälkeen niistä valikoitui yksi ylitse muiden. Innostuin aiheesta sen verran, että päätin saman tien julkaista historian ensimmäisen virallisen Keittiökameleontti-videon. (Jep, Keittiökameleonttikin astuu vihdoin nykyaikaan.)

Eikän se niin vaikeaa ollut - videon tekeminen nimittäin. Innostuin vähän leikkimään ja iltapuhteiksi vielä nörtteilemään iMovien kanssa. Lopputulos onkin sitten vähän "kokeilevaa taidetta", mutta tästähän taso ei voi kuin parantua :)


 





12 kommenttia:

  1. Nuo konvehdit ovat kyllä ihan yli-ihanan näköisiä ! Iloista joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, maku on silti vielä parempi :) Ja hilpeä joulun odottelua sinullekin!

      Poista
  2. Hyvänen aika, miten upeita luomuksia! Ja kiva video, neuvot tulevatkin tarpeeseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat eivät valitettavasti tee oikeutta varsinkaan kakuille. Syytän kiirettä ja valon puutetta, mutta kaamostahan tässä eletään :)

      Poista
  3. Aikamoinen hääkakku ja suklaat ja tosi hieno video:) Mä teen granaattiomenan kanssa niin että jaan 4 osaan ,poistan kalvot ja saan ne siemenet sillä tavoin helposti poistettua,ilman naputustakin.Videosi on tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen kokeillut jakamistakin sekä neljään että kuuten osaan, mutta saan kyllä hyvät roiskeet aikaiseksi, vaikka simenet irtoavatkin.

      Poista
  4. Koputusmetodi siis osoittautui parhaaksi muillekin kuin Nigellalle (Lawson). En ole koskaan käsitellyt granaattiomenaa, mutta just noin yrittäisin jos tarvitsisi, kun niin Nigella aina kaikissa ohjelmissaan opettaa. :)

    VastaaPoista
  5. Uskomattoman upea kakku! Ja houkuttelevaiset konvehdit :b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisen teko oli tosiaan aika inspiroivaa puuhaa ja konvehdit nyt vaan on aina hyviä :)

      Poista
  6. Pakko vinkata, että homma onnistuu kaikista kätevimmin kulhossa joka on täynnä vettä. Ei tuu likaa eikä tarvii hakata mitään. Sen kun vain putsaa siemenet veden alla - siemenet tippuu kulhon pohjalle ja roskat nousee pintaan. Testattu on, viimeeksi eilen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja olen itsekin käyttänyt samaa tapaa. Jotenkin vain se veden kanssa läträäminen tuntuu vähän työläältä. Tykkään siitä, että voin koputella siemenet vaikka suoraan salaatin pinnalle tai myslikulhoon.

      Poista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!