Urhea toipilas rapsutettavana.
Rankan viikon jälkeen lohtupasta oli enemmän kuin paikallaan. Uuden spiraalileikkurin myötä meillä on syöty raw-pastaa tämän tästä ja yksi kestosuosikkejani on ehdottomasti Raw Pasta primavera. Nyt näyttämölle astui kuitenkin uusi haastaja, Kookospasta. Tein pastan bataatista, keltajuuresta ja fenkolista, joita marinoin muutaman tunnin. Kastikeen tein cashewpähkinä-kookoskermasta, johon lisäsin mm. anista. Kermaa tein kerralla vähän isomman erän seuraavan päivän jälkiruokaa varten, joten alla olevasta ohjeesta tulee paljon. Pastaa värkätessä mielessäni oli Lakritsapasta, joka on sekin oma viritelmäni aiemmilta ajoilta ja edelleen mm. lasten suosikki. Kokonaisuudesta tuli harmoninen, maukas ja täyteläinen. Kokoperheen aterialle keitin lisukkeeksi vielä 100% spelttipastaa, vaikkakin itselleni riitti tämä raw-osuus vallan mainiosti.
Raw-pasta:
- 1 keskikokoinen bataatti
- 4-5 kelta-, raita- tai kultajuurta tai hätätilanteessa punajuurta
- 1 fenkoli
- Himalaja-suolaa reilu ripaus
- vajaa 1 rkl omenaviinietiillaa
- 1 tl hunajaa
- 3 rkl kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä
Leikkele kasvikset suikaleiksi joko perunankuorimaveitsellä tai spiraalileikkurilla. Fenkoli menee parhaiten mandoliinileikkurilla tai terävällä veitsellä mahdollisimman ohueksi viipaloituna. Lisä muut ainekset, sekoita hyvin ja jätä marinoitumaan muutamaksi tunniksi.
Kookoskerma:
- 1 kp cashew-pähkinöitä liotettuna n. 4 t
- 1 kookospähkinä
- 1/2 tl sitruunanmehua
- 1 tl juoksevaa hunajaa
- kookospähkinän sisällä oleva neste + vettä n. 1 dl tai kunnes saa kermaisen koostumuksen.
Kookoskastike:
- 1,5 dl + 1 rkl kookoskermaa (ks. edellä)
- 1 dl vettä
- 1 tähtianis
- 2 tl tamaria
- Himalaja-suolaa
- 2 tl omenaviinietikkaa
- mustapippuria
- 1-2 tl hunajaa
- (1 tl mustia sinapin siemeniä)
- 1 tl sipulijauhetta
- 1 valkosipulinkynsi puristettuna
- 1 tl raastettua sitruunankuorta
- 1 rkl hiivahiutaleita
- 1 rkl mustia sesaminsiemeniä
Ota kookoskermasta osa kastiketta varten ja siirrä loput muuhun käyttöön (esim. makeaan jälkiruokaan). Sekoita 1,5 dl kermaa marinoituun raakapastaan. Blendaa 1 rkl kermaa sekä vesi, anis ja sitruunankuori, kunnes seos on sileää. Lisää pastan joukkoon, samoin kuin loput ainekset. Sekoita mahdollisimman hyvin.
Lisukkeena tarjosin pika"kypsytettyjä" herkkusieniä. Sienet voisi myös marinoida ja tiivistää makuja kuivurissa, mutta nyt ei ollut siihen oikein aikaa. Valmistuivat ne näinkin, eli sekoita kulhossa kaikki seuravat ainekset basilikaa lukuunottamatta:
- 5 herkkusientä viipaloituna
- 1 tl tamaria
- (Himalaja-suolaa)
- mustapippuria
- hunajaa
- omenaviinietikkaa
- muutama lehti kaneli,- sitruuna- tai thaibasilikaa silputtuna
Puristele sieniseosta, kunnes sienet pehmenevät. Lisää lopuksi tuore basilikasilppu. Tarjoa kookospastan kaverina ja nauti kynttilän valossa omien rakkaidesi seurassa.
Voimia teille ja pienelle ystävällenne! Rakkauden voima on ihmeellinen:)
VastaaPoistaHerkullisen näköistä pastaa!
Hei, olen himoinnut kotikäyttöistä (ja edullista) mandoliinia jo ikuisuuden. Saisinko kysellä mistä olet omasi hankkinut ja voisitko joskus harkita esim. postausta raw-keittiövälineittesi esittelystä? Se olisi tosi mielenkiintoista, ja varmaan toimisi parempana kimmokkeena muitakin kokeilemaan, kun tietää vähän "arsenaalista".
VastaaPoistaOletko kokeillut spaghettikurpistaa? Se on aivan ihanaa jos halua vhh-pastaa, mutta vartii kyllä keittämisen tai uunissa käyttämisen että säikeet irtoavat spaghettimaisesti.
Kaisu, kiitos!
VastaaPoistaKafi, oma mandoliinini on Chef'n Sleek Sice -leikkuri, joka on huokeimmasta päästä ja aika heppoinen vekotin. Kunnon giljotiineja saa mm. Chez Mariuksesta (Helsinki tai verkkokauppa), tosin huomattavasti kovempaan hintaan. Laitan keittiövälinepostauksen listalle :) Spagettikurpitsa on toden totta ihanaa ja sitä olemme onnekkaasti saaneet isovanhempien maalta joka vuosi. Tosin tänä vuonna kasvatus ei onnistunut :( Spagu-kurpitsasta on postaus täällä: http://vegaanikahvila.blogspot.com/2009/10/makea-tomaattikastike-pastalle.html
Voimia Mr. Peetsille ja tietenkin sinulle. Toivottavasti laina-ajasta tulee pitkä ja rakkauden täyteinen.
VastaaPoistaVoimia ja rapsutuksia ihanalle kisulle ja teille lähettelen kovasti täältäkin!
VastaaPoistaLueskelen blogiasi säännöllisesti ja ihailen näitä innovatiivisia herkkuja, mutta voi miksen enää laita aikaa ruoanlaittoon. Syön vain kaikenmaailman salaatteja ja hedelmäsörsseleitä, kun en malta alkaa rakkaudella ruokaa laittamaan. Ennen se oli harrastukseni. Toivottavasti syksy tuo taas ruoanlaiton ilon, paljon juhlia joihin voisin panostaa ruoalla tai miehen jolle voisin kokata, hahah! :D
Kaunista syksyä teille!
Ai niin ja unohdin siis sanoa että tuo kookospasta kuulostaa ihan täydelliseltä!
VastaaPoistaVoih, voimia Mr. Peetsille hurjasti! Minun rakas kissani oli myös noin 3 viikkoa sitten suolitulehduksessa ja jouduttiin tiputukseen asti. Silloin lääkäri sanoi, että Rompun hengitys rohisee uhkaavasti (olen kyllä huomannut), että sillä voi tulla keuhkoihin tai sydämeen vikaa. Saatiin sitten käsky laihdutuskuurille (Romppu painaa 8,8 kg), koska ylipaino on toki uhka noille sairauksille. Olin ihan sydän syrjälläni, kun on vieläkin liian tuoreessa muistissa kahden vuoden takainen virtsatientulehdus, joka meinasi koitua kohtaloksi. Oma lemmikki on todellakin perheenjäsen ja luopuminen tuntuu hirvittävältä ajatukselta, vaikka se luonnollinen seuraus tulee joskus olemaankin. Nauttikaa yhteisistä hetkistä toipilaan kanssa <3 Mauuu.
VastaaPoistaPs. ihana pasta!
Rapsutuksia sinne.:/<3
VastaaPoistaMaija, kiitos!
VastaaPoistaSaija, 75% omista (ja miehenkin ;) aterioista koostuu otetaan-mitä-on -salaateista ja muista sörsseleistä. Eli kaikesta, minkä saa kasaan max 10 minuutissa, ärjynälän yllättäessä. Viikonloppuisin ehdin sitten puuhastella keittiössä luovemmin. Ja kausittaistahan tämä on myös, välillä vaan ei kokkaus inspiroi ja silloin kannattaa tehdä jotain muuta. Inspiroivaa syksyä sinullekin :)
Katja, sitä tosiaan huomaa tosipaikan tullen, miten tärkeä ja rakas oma lemmikki on. Hienoa, että teillä on selvitty vakavista paikoista hyvin! On siinä jotain perää, että kissalla on 9 elämää (vai miten se nyt oli).
MouMou, rapsutukset välitetty eteenpäin!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEdellisen kyssäkaalipostauksen jälkeen oli ihan pakko pönkäistä heti eikä huomenna Kokkipuotiin ja niinpä meilläkin on nyt spiraalileikkuri. Kyssäkaali, joka kuuluu herkkuihini oli taasen ensimmäinen kokeilun kohde ;o) Sulle varmaan pitäisi luoda noihin välinepuoteihin sellainen "suosittelija-tili" jonne voisi aina ilmoittaa, että on ostanut käyttämäsi laitteen... ja sulle tietysti sitten aina kokeilukappaleita lahjuksina.
VastaaPoistaMr Peetsille lähetämme kahden kissan ja kolmen ihmisen voimalla hyviä ajatuksia ja toivotamme halpakorkoista pitkäaikaista lainaa. Tuli tippa silmään tarinaa lukiessa <3
Oijoi. Meillä on täällä vähän sama tilanne pupun kanssa. Mummelilla todettiin kuukausi sitten ihotulehdus takapäässä, sitten hännän kuolio ja nyt sitten pasteurella-bakteeri jyllää... Ennuste on huonommanlainen pupun iän (8,5v.) takia, mutta niin kauan toivotaan ja hoidetaan kun toivoa eläinlääkärin mukaan on, pupu syö ja loikkii.
VastaaPoistaLohturuoka on niitä varten, jotka säilyttävät ruokahalunsa huolen keskellä. (Minä en.) Vaikka tuo annos on kyllä valtavan herkullisen näköinen!
Voimia teille ja Mr. Peetsille!!
Sari, onnea spiraalileikkurin johdosta! Olishan sellainen pikku provikka välillä ihan kiva ;) No, oikeasti en erityisemmin halua mainostaa mitään blogissani, mutta toisaalta mielelläni jaan omista kokemuksistani myös muille. - Mr. Peets kiittää <3
VastaaPoistaHeidiK, oi ei, kovasti voimia ja positiivista mieltä myös sinne teille! Onneksi eläimet ovat myös sitkeitä ja elämänhaluisia vakavista vaivoistaan huolimatta. Lohturuoka tuli kehiin siinä vaiheessa, kun olo oli jo riittävän lohduttunut, eli tilanne alkoi näyttää valoisammalta.
Onpa kurja kuulla Mr Peetsin sairaudesta...Menetin oman kissani reilut 3 viikkoa sitten munuaisten vajaatoimintaan. Väinö sairasti sitä pitkät 3 vuotta ja pärjäsi vaivansa kanssa hyvin ihan tähän kesään saakka. Sitten munuaiset menivät tosi nopeasti. Monen monta kertaa Väinö oli sen 3,5 vuoden aikana minkä hänet sain pitää, tosi huonossa kunnossa sairauksiensa kanssa, mutta AINA vaan sieltä pinnisti takaisin :)
VastaaPoistaEn halua "pelotella", mutta se lopettamispäätös on KARMEA. Itse olen sitä mieltä, että sain kissani kanssa kokea sen aidon ja vilpittömän rakkauden jota kukaan ihminen ei pysty tarjoamaan, ja vain tästä valtavasta rakkaudesta Väinöä kohtaan pystyin sen lopettamispäätöksen tekemään ja käymään läpi sen itse toimenpiteen. Rakkaani kuoli syliini. Muistan vieläkin kuin eilisen sen tunteen kun jouduin Väinön viimeisen kerran kotona nostamaan kuljetuslaatikkoon ja ne hetket siellä eläinlääkärissä ja sen kun nostin pikkuiseni takaisin siihen kuljetuslaatikkoon ja jouduin hänet sinne eläinlääkäriin jättämään. Sydän ei enää lyönyt. Ja korvakin jäi huonoon asentoon siinä laatikossa. En vieläkään pysty ajattelemaan asiaa itkemättä.
Jokaisella ihmisellä on erilainen suhde lemmikkiinsä. Minulla ja Väinö-kissalla oli harvinaisen tiivis suhde. Oltiinhan me yhdessä käyneet Väinön sairastelut ym. (mm. diabetes joten lääkitsin sitä 2 kertaa päivässä insuliinilla, lisäksi Väinö sai vakavan haimatulehduksen muutama vuosi sitten ja se urhea pieni ystävä selvisi siitäkin). Väinö oli myös erityisen kaunis pitkäkarvainen kissa, erittäin kiltti ja rauhallinen. Ei koskaan tuhonnut kotonakaan mitään eikä kiipeillyt pöydille. Työni lisäksi elämässäni ei ollut juuri muuta kuin Väinö, se oli minulle tietoinen valinta.
En pysty sanomaan sinulle mitään muuta kuin, että rakasta kissaystävääsi nyt jokaisella solullasi ja nauti joka ikisestä hetkestä. Niin tein minäkin ja uskon, että se kantaa minua tänä vaikeana aikana. Muistot tuntuvat samalla kertaa sekä kipeiltä että suloisilta. Itse kaipaisin kovasti juttukaveria, jolla myös kissa on ollut ainoa elämän sisältö. Onhan minulla ystäviä, jotka ovat lemmikkinsä menettäneet mutta heillä on ollut sitten muita eläimiä tai ainakin perhe ympärillä, jonka vuoksi on ollut pakko kerätä voimat ja jatkaa elämää eteenpäin.
Sain naapurista kaksi kissaa hoitoon, ihan vain lievittämään sitä yksinäisyyden tunnetta minkä Väinön poismeno jätti. Ne eivät koskaan korvaa Väinöä enkä koskaan rakasta niitä samalla tavalla, mutta pidän niistä hyvää huolta ja annan huomiota ja kiinnyn niihin kyllä hetki hetkeltä enemmän :)
Nyt vasta huomasin tämän postauksesi...Voi Mr Peets parkaa,paljon voimia ja paranemisiin.Miten vanha hän on? Lemmikin sairastaminen on raastavaa:oma rakas Otto-kissani (melkein 17v.) joka on poikani ja morsiamensa hellässä hoivassa Helsingissä)sairastui myös viime kesänä ja luulimme jo,että nyt tuli loppu,mutta sitkeä Otto toipui,toistaiseksi.Mr Peetsillä on tosi vakava sairaus,joten toivottavasti saatte kuitenkin vielä monta hyvää ja rakastavaa kuukautta yhdessä.Paljon haleja!
VastaaPoistaJa pastaohjeesi on ihana!
Heli, kiitos kun jaoit kokemuksesi Väinön poismenosta. Olen kokenut aivan samoin, että oman kissamme kanssa olen saanut kokea todella vilpitöntä ja ehdotonta rakkautta. Ajattelen, että sitä nämä eläinystävämme ovat meille täällä opettamassa. Peets on myös aina ollut poikkeuksellisen lempeä, kiltti ja luottavainen kissa, joten hänestä on helppoa pitää. Nyt siis vain päivä kerrallaan ja kaikki irti tästä hetkestä. Niinhän sen pitäisi muutenkin olla. Voimia sinulle!
VastaaPoistaÝaelian, Peets on vasta nuori kissa, 5-vuotias, joten tämä tuli senkin takia kuin salama kirkaalta taivaalta. Mutta ihmeen sitkeitä kissat tosiaan ovat. Tällä hetkellä Peets on jo aika reipas ja ponkaisi jo pöydällekin. Nyt sitä iloitsee sellaisista jutuista, jotka aiemmin pikemminkin ärsyttivät!