Pääsiäisherkkuja I

Tämä on ihan perusvegaaniversio perinteisistä rahkapullista. Rahkatäytteen veganisoimiseksi on useampia tapoja. Tässä niistä yksi, joka on erilaisten kokeilujen ja käyttäjäraadin arviointien perusteella osoittautunut parhaaksi. Se on myös läpäissyt mummotestin* erinomaisesti.
Aloita valmistus täytteestä, koska se saa valua, jotta ylimääräinen neste poistuu ja täytteestä tulee kiinteämpi. Täytteen valuessa voit valmistaa pullataikinan. Tässä versiossa taikinaan on lisätty raastettua appelsiininkuorta, muuten kyseessä on peruspulla. Jätä taikina kuitenkin löysäksi, äläkä vaivaa sitä niin paljon kuin tavallisesti. Vaivaamisesta syntyvä sitko vaikeuttaa pullien muotoilua täytettä varten, koska liian kimmoisa taikina palaa takaisin muotoonsa.

Pääsiäispullat

Valerahkatäyte:
  • 1 prk maustamatonta soijajugurttia
  • 1 purkki kauravaniljakastiketta
  • 1 - 2 dl rusinoita (riippuen miten rusinaisesta pidät)
  • 1 dl tomusokeria
Sekoita ainekset keskenään ja laita harsokankaalla vuorattuun siivilään tai kahvisuodattimeen valumaan n. 4 tunniksi.

Siirrä valunut täyte kulhoon ja lisää muut täytteen ainekset:
  • 1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 - 1 dl tomusokeria
  • 4 rkl maizenaa
  • 1/4 tl suolaa
Sekoita täyte tasaiseksi.

Pullataikina:
  • 1/2 l soija- tai muuta kasvismaitoa
  • 1 pkt tuorehiivaa
  • 2 tl jauhettua kardemummaa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl hienoa merisuolaa
  • 1 appelsiinin raastettu kuori
  • n. 13 dl vehnäjauhoja (hiukan karkeammat erikoisvehnäjauhot ovat parempia, mutta niitä on vaikeaa löytää luomuna)
Valmista pullataikina tavalliseen tapaan ja anna kohota hyvin. Taikina saa olla melko löysää. Jos haluat pyöreitä pieniä piirakoita, pyörittele taikina pikkupulliksi ja anna kohota pellillä kaksinkertaiseksi (1/2 t - 45 min.). Ennen täyttämistä ja paistamista paina pullien keskelle laakea syvennys esim. pienellä tasapohjaisella jälkiruokakulholla tai leveäpohjaisella juomalasilla. Jos haluat, voit voidella pullat tässä vaiheessa esim. soijamaidolla, jolloin pulliin tulee hiukan kiiltävä pinta. Lusikoi täytettä pullille ja paista 200 - 225 asteessa 20 min. Säädä uunin paistolämpötilaa pullien koon ja uunisi tehojen mukaan. Täyte vaatii sen 20 min. uunia hyytyäkseen, joten pullia kannattaa paistaa hieman tavallista kauemmin ja alhaisemmassa lämpötilassa.

Vaihtoehtoisesti voit tehdä myös yhden suuren piirakan. Taikina ja täyte riittävät kunnolla yhteen uunipellilliseen + pikkupulliin. Paista suurta piirasta 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 30 min.
Pullissa on haastavaa saada täyte pysymään, koska pullat tahtovat uunissa kohota. Tähän auttaa se, että pullat ovat kohonneet riittävästi ennen paistamista, jolloin ne eivät enää uunissa innostu paisumaan. Tee myös täytettä varten riittävän laakea syvennys, ja vasta juuri ennen täyttämistä. 

............................................
* Mummo- tai vaihtoehtoisesti pappatestit ovat empiirisiä kokeita, joissa koehenkilö (siis viaton sekasyöjäisovanhempi) altistetaan jollekin vegaaniherkulle ilman, että koehenkilö tietää, mistä on kysymys. Koe on läpäisty, mikäli mummo-/pappa syö annoksensa halukkaasti ilman kiusallisia kommentteja tai lisäkysymyksiä. Mikäli ruokaa kehutaan spontaanisti tai otetaan lisää, koe on onnistunut erinomaisesti ja resepti voidaan julistaa sopivaksi ei-vegaaneille ruokavieraille.



6 kommenttia:

  1. Tuollainen mummokoe onkin ihan hyvä menetelmä.Nätin näköiset pullat!

    VastaaPoista
  2. Moikka, sisäpiirin vinkkinä ;o) : Pullataikina onnistuu hyvin tavalliseenkin veteen. Mie teen taikinan veteen ja puoleen litraan tasan 1 kg vehnäjauhoa. Sekoitan ensin hiivan, veden, mausteet ja 1/4 jauhoista, annan kohota ns. juurena 15 min. Sen jälkeen lisään loput jauhot ja rasvan ja annan kohota ½ tuntia. Vaivaan taikinan ja annan kohota vielä toiset ½ tuntia. Tämän jälkeen teen pullat ja annan TAAS kohota ½ tuntia. Tällä tavalla 3 kertaa kirkastettuna pullaan tulee paljon pieniä ilmakuplis, siitä tulee hyvin kevyt ja todella hyvin säilyvä. Seuraavanakin päivänä on melkein kuin vastapaistettu... tää on ihan oikean pullaleipurin kikka ;o) Mie oon käyttänyt voitelemiseen siirappi-vesiseosta jolla kiiltoa tulee vieläkin enemmän, tosin myös vähän siirapin makua. Tätä pullaa olen syöttänyt hyvällä menestyksellä kahvilani asiakkaille, eikä kukaan ole valittanut munan ja maidon puutteesta johtuvaa mauttomuutta!

    Kiitos tuosta täytereseptistä, täytyykin kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Sari, kiitos pullavinkistä! Lähtee heti testaukseen.

    VastaaPoista
  4. Ai niin, ja tosta täytteestä, että toimii tosi hyvin myös lehtitaikinapohjaisessa leivonnaisessa.

    VastaaPoista
  5. Näyttävät kyllä niin herkullisilta, että pakko on näitä kokeilla, vaikka ei pääsiäinen enää olekaan... Aivan valloittavat sivut sinulla!

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!