Keväisiä raakareseptejä Voi Hyvin -lehdessä



Viimeisimässä Voi Hyvin -lehdessä on pieni nosto keittokirjastani Raakaruoka-aika! sekä lukijaetu kirjan tilaajalle. Oman kirjan löytyminen Voi Hyvin-lehden sivuilta on eräänlainen etappi ruokaseikkailussani. Lehti nimittäin on osasyyllinen siihen, että aikoinaan kiinnostuin täysipainoisesta kasvisruoasta! 



Tuohon muinaiseen aikaan 90-luvun alussa ei juuri ollut tarjolla kiinostavia suomenkielisiä kasviskeittokirjoja (eikä oikein nettiäkään, puhumattakaan ruokablogeista!). Voi Hyvinissä oli uudenlaisia freesejä ohjeita, joissa oli käytetty monipuolisesti kasviksia ja mausteita. Tilasinkin lehteä suureksi osaksi inspiroivien ruokajuttujen vuoksi.


Lehden tuolloisen päätoimittajan Marikka Burtonin ja ruokatoimittaja Maria Oraviston kirja "Voi Hyvin
Kasvisherkut" taisi olla ensimmäinen itse ostamani keittokirja ja opiskelijabudjetilla tarkkaan harkittu ostos.


Enää ei Voi Hyvin kolahda postiluukustani tilattuna, mutta ostan irtonumeroita silloin tällöin. Ruokaohjeiden sijaan lehdessä kiinnostavat nykyään enemmän elämäntaitoon, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja vastuulliseen elämäntyyliin liittyvät jutut. Viimeisimmän Rakkaus-teemanumeron luettuani kävi kuitenkin mielessä, että voisin hyvinkin taas ryhtyä tilaajaksi.

- Psst. puhelinmyyjät älkööt vaivautuko, sillä osaan tehdä tilauksen itsekin :) Edullinen vaihtoehto tilauksen tekemiseen löytyy täältä: http://www.lehtikuningas.fi/




Samasta lehdestä löysin myös pari aukeamaa herkulliselta vaikuttavia raakareseptejä ja aloittelijan tietopaketin aiheesta. Reseptit eivät ole käsialaani, mutta sellaisia, joita pyöräyttäisin kyllä mielelläni itsekin.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!

©

©

Arkisto