Retiisi-mansikkasalaatti ja sienikinuskia


Meneillään on Taste of Helsinki, jonne minäkin eksyin seuranani Ja kaikkea muuta -blogin Minna. Tapahtumaa on jo hehkuteltu erinnäisissä blogeissa, mutta oma yhteenvetoni on lakoninen (ja tylsä): Ei kasvissyöjille. Yhtään oikeaa kasvis-annosta ei löytynyt 12 menun ja 36 annoksen joukosta. - No, vegefestarit ovat sitten erikseen. Onneksi oli sentään hyvää seuraa :)

Mutta silti vähän sääli, sillä monet huippuravintolat maailmalla satsaavat jo kunnon kasvismenyyseen. Suomessakin muutamat ansioituneet keittiömestari puhuvat lämpimästi kasvisruoan puolesta. Tämä ei oikein vain näy tarjonnassa. Saahan sitä pyydettäessä, mutta aina ei jaksaisi olla se erikoistapaus. Odottelenkin siis jonkun kivan nimisen pöytäliinapaikan rohkeaa vetoa tarjota gourmet-menu pelkästään kasvisraaka-aineista. 

Ravintola Luomon "Earthquake" eli 64,7-asteista luomumunaa ja sienitoffeeta.

Mutta toistaiseksi vegekulinaristin suuntana on siis kotikeittiö, jossa tälä kertaa valmistui Luomon pikku alkupalan innoittamana sienitoffeeta. Tai siitä tuli kyllä siitake-kinuskia. En tiedä, miten Luomon soosi valmistetaan, ja vaikka olisin tiennytkin, olisin toteuttanut versioni oman tyyliin. Ajattelin ensin, että karamelloin kookossokeria sienien kanssa, mutta totesin heti perään, että helpommalla pääsen, kun käyttää suoraan toffeista kookospalmunektaria. Lopputulos maistuikin sitten yllättävän samalta kuin Luomun keitokset, paitsi sienet oli esikuvalla selvästi eri lajia (kuivattua korvasientä ehkä?). Omasta takaa nyt vain sattui olemaan siitakkeita.



Tarjosin herkkutöhnää retiisi-mansikkasalaatin kanssa. Vähintään yhtä yllätävä yhdistelmä, kuin muna ja toffee, mutta illan pöytäseura oli kanssani samaa mieltä siitä, että tämäkin kombo toimi hyvin, ellei jopa paremmin. Muna nyt on muna, mutta uuden sadon retiisit ja mansikat silkkaa kesäihanuutta.


Retiisi-mansikkasalaattia ja siitakekinuskia


Siitakekinuski:

  • 1 rasia siitakesieniä
  • 1 rkl  jotain neutraalin makuista öljyä, esim. safflor- tai rypäleensiemenöljyä
  • 1/2 tl tamaria
  • 1 tl merisuolaa
  • 2 dl vettä
  • 1 dl cashew-pähkinöitä
  • 3 rkl kookospalmunektaria TAI 1 rkl vaahterasiirappia ja 2 rkl agavesiirappia TAI ihan vaan vaaleaa siirappia
  • 1 rkl vaaleaa balsamicoa
  • 1 dl macadamia- tai jotain muuta pähkinäöljyä

Paahda sieniä kuivalla panulla, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja tiristä miedolla lämmöllä rapeaksi. Lisää tamari, suola ja vesi ja keittele kasaan, kunnes nesteestä on jäljellä n. puolet. Siirrä sauvasekoittimen tai tehosekoittimen kulhoon. Lisää cashew-pähkinät ja loput ainekset. Blendaa sileäksi kastikkeeksi. 

Retiisi-mansikkasalaatti:

  • 2 fenkolia
  • reilu nippu retiisejä
  • 250 g tuoreita mansikoita
  • 2-3 kevätsipulin vartta
  • limen tai sitruunan mehu
  • suolaa
  • mustapippuria
  • salaatteja
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • pieni kourallinen cashew-pähkinöitä

Suikaloi fenkolit ja kevätsipulit ohuen ohuiksi mieluiten mandoliinileikkurilla. Sekoita joukkoon ripaus suolaa ja 1 rkl limen tai sitruunan mehua. Jätä marinoitumaan.

Siivuta retiisit mandoliinilla tai terävällä veitsellä. Sekoita omyös niihin suolaa, mustapippuria ja limen tai sitruunan mehua. Poista maniskoista kannat ja viipaloi. Sekoita retiiseihin.

Valmista salaattipeti erilaisista salaateista. Käytin itse tammenlehvää, rucolaa ja sinappisalaattia. Ripottele salaatille hieman suolaa ja oliiviöljyä. Kerrosta salaattien päälle ensin sipuli-fenkoliseos ja sen jälkeen retiisit ja mansikat. Kaada päälle ohuena nauhana loput oliiviöljystä ja rouhi reilusti mustapippuria. Viimeistele salaatti lusikoimalla kylkeen sienikinuskia ja rouhimalla päälle hieman cashew-pähkinöitä. Tarjoa heti.

.....................................................

Vielä muutama Taste of Helsinki -foto. Olihan ne annokset ihan nättejä.


Gaijin:  Vihersimpukkaa, yuzu-sitruuna dressing, merileväkaviaaria



Juuri: Haukipateeta, herukanlehtikurkkua ja punajuurta


Smör: Smörin mozzarellaa, savutomaattia ja nokkospestoa


Juuri: Suola-karamellikakkua, mäntykinuskia ja raparperia






10 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana sovellus ! Minä söisin tuhat kertaa mieluummin tuon salaattisi kuin sen munan...
    Kiitokset myös seurasta ! Oli tosi kivaa :-)

    VastaaPoista
  2. Minna, samoin kiitos kivasta illasta :) Ja kuulostaa ehkä vähän omahyväiseltä, mutta kyllä taisin itsekin tykätä tästä enemmän.

    VastaaPoista
  3. Harmi että kasvissyöjiä ei tuolla oltu oikein otettu huomioon mutta kuvasi ovat todella hienot:-) täällä meljein joka ravintolassa on vegaanitkin otettu huomioon..Täytyynsanoa etä sienitoffee kuulostaa oudon kiehtovalta;mille se oikein maistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tässä taas nähdään se, mistä kommentoin äskettäin blogissasikin, että siellä ollaan selvästi edellä ruokakulttuurisaa. Mutta ehkä täälläkin jossain vaiheessa päästään samaan... Sieni sopii tosiaan yllättävän hyvin karamellin kanssa. Tulen varmasti jatkamaan yhdistelmän kanssa. Kaliforniassa käytettiin Candy Cap -nimistä rouskua jälkiruokien maustamiseen joissain fine dining paikoissa. Se ei tosin meillä kasva, mutta näköjään muissakin sienissä on potentiaalia :)

      Poista
  4. Täytyy sitten jossain vaiheessa kokeila tuota..ja hurja miten monta kirjoitusvirhettä mulla oli edellisessä kommentissani;tabletilla kirjoittaessa niitä tulee paljon herkemmin........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe, en mä vaan huomannut niitä virheitä, kun oon vähän tämmöinen lukihäröinen muutenkin ;)

      Poista
  5. Juri nyt luin arvostelun uudesta ravintolasta Tel Avivissa jonka porcini eli herkkutatti-bruleeta kehuttiin mahtavaksi joten sienet taitavat sopia jälkkäreihin yllättävän hyvin.....

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!