Helpot Inkivääri-karpalo Cookiet (Raw)


Olin lauantaina esittelemässä Raakaruoka-aika! -kirjaani Kampin Ruohonjuuressa ja pyöräytin vähän maistiaisia kylkeen. Suklaa on yleensä varma valinta, kun tarjoaa raakisherkkuja suurelle yleisölle. Kirjasta löytyvä brownie-ohje yleensä ollutkin hitti. Nyt kuitenkin otin riskin ja valmistin vaihteen vuoksi "blondien" eli vaalean mantelipohjaisen leivonnaisen. Maustoin taikinan inkiväärillä ja muilla joulumausteilla ja sekoitin joukkoon kuivattua karpaloa. Joukosta löytyy myös salaisia ainesosia, joiden ansiosta siitä tuli todella herkullista, vaikka itse sanonkin (paljastuksia hieman tuonnempana).

Taikinasta voi muotoilla palloja tai cookieita (kuten kuvissa). Isolle joukolle kaulitsin sen levyksi ja sutaisin päälle inkivääri-kookoskuorrutuksen. Jähmetin kuorrutteen viileässä ja leikkelin se jälkeen levystä minileivoksia. Suuri yleisö tykkäsi myös ja kirjatkin hupenivat pöydästä. - Tai itse asiassa loppuivat kesken! Tästä pienestä takaiskusta huolimatta päivä oli inspiroiva. Parastahan on, kun saa jutella mukavien ihmisten kanssa ja tavata myös blogin lukijoita. Samaan aikaan toisesta esittelypöydästä löytyi Four Sigma Foodsin superjuomia, joita tarjoili sympaattinen Markus. Instant Chaga ja Inkivääri-cookie olivat aika kiva kombo viileänä pakkaspäivänä.


Ja sitten hieman resepti-alkemiaa: Salainen ainesosa taikinassa on baobab -jauhe. Sain sitä ennakkomaistiaisina CocoVi:lta ja voi olla, ettei sitä vielä löydy kaupan hyllyltä, pian kuitenkin kyllä. Siitä syystä laitan ihmejauheen ohjeessa sulkuihin ja vaihtoehdoksi lucumasta valmistuvan version, joka on myös hyvä. Baobab on kuitenkin kokeilemisen arvoinen, sillä sen kirpeän hedelmäinen maku komppaa upeasti inkivääriä ja karpaloa.


Inkivääri-karpalo Cookiet (Raw)

n. 16 isoa tai 32 pientä, valmistusaika 1 t (sis. kuorrutteen jäähdytyksen)

  • 250 g kuorittuja manteleita
  • 250 g kultaisia rusinoita
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia
  • 2 rkl lucuma-jauhetta (tai baobab-jauhetta)
  • 1/4 tl laadukasta suolaa
  • 1 tl raastettua luomusitruunan kuorta
  • 2 tl sitruunan mehua (baobabin kanssa jätä pois)
  • n. 20 g omenarouhetta (esim. murskattuja pakastekuivattuja omenalastuja)
  • 2 rkl sulaa kookosöljyä
  • 1 tl luonnon vaniljaa
  • 4 rkl kuivattuja karpaloita TAI puolukoita silputtuna
  • 2 tl jauhettua inkivääriä
  • 1/2 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa


Kuorrutus:
  • 1 dl sulaa kookosöljyä
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia
  • 6 tippaa nestemäistä steviaa tai hieman lisää hunajaa/agavea
  • 1 rkl lucuma-jauhetta (tai baobabia)
  • 1 tl sitruunan mehua (jätä pois, jos käytät baobabia)
  • 1 tl jauhettua inkivääriä


Viimeistelyyn: karpalo- tai puolukkajauhetta tai kuivattuja marjoja

Jauha mantelit jauheeksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Siirrä suureen kulhoon odottamaan. 
Laita monitoimikoneen kulhoon tai tehosekoittimeen loput aineet kookosöljyä lukuunottamatta. Aja tasaiseksi massaksi, huom. tämä vaatii koneen käyttämistä riittävän pitkään.
Yhdistä kulhossa käsin vaivaten mantelijauhe ja mausteinen rusinamassa. Lisää kookosöljy ja vaivaa tasaiseksi. 



Muotoile taikinasta levy. Ota muotilla pyöreitä cookieita tai jos haluat vain leikata neliöiksi, jätä odottamaan kuorruttamista. Voit myös pyöritellä taikinasta palloja. 

Valmista kuorrute:
Sulata vesihauteessa kookosöljy ja vispilöi joukkoon muut kuorrutteen ainekset. Sivele kuorrutetta cookieiden pinnalle tai levitä tasaikseksi kerrokseksi pohjalevyn päälle. Viimeistele marjajauheella tai kuivatuilla marjoillla. Jähmetä ja leikkaa tarvittaessa paloiksi. Säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Cookiet voi myös pakastaa.





2 kommenttia:

  1. Jännältä kuulostaa tuo baobab:-) Tänne ei oikein, tuollaiset erikoisuudet rantaudu ja räältä löytää vain macaa,gojia,kaakaopapuja ja nibsejä.voi olla että kun paikallinen hevi-tarjonta on niin mahtava niin tuollaisille ei ole niin kysyntääkään.Mulla: n pakkasessa mantelimaidon tekemisestä tullut mantelimurskapussi,joteb voisi kokeilla noista jotain versuota.Ihanaa että mahtava kirjasi menee noin hyvin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, vaikka lähempänä se baobab teitä kasvaa, kuin meitä täällä Suomessa... ;) Mutta joo, ajattelin ensin itsekin, että on ihan turhake, mutta nyt täytyy sanoa, että näihin se käy loistavasti. Ja kiitos, olen itsekin iloinen siitä, että moni on löytänyt kirjani ja antanut jopa aivan ihanaa palautetta :)

      Poista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!