Pienet karnevaalileivokset (Raw)



Näiden pikkuleivosten ulkonäkö on ehkä vähän sekava, mutta maku oli melkolailla kohdallaan.



Viime viikolla monessa blogissa tehtiin ihania Raw-Runebergeja ja minunkin piti alunperin kokeilla sellaista. Mutta sitten taas lähdin kehittelemään omiani.

Pidän siitä, että herkkujen makeutuksessa voi käyttää mahdollisimman luonnollisia ja ravintorikkaita aineksia. Tässä suhteessa kuivatut hedelmät ovat mainioita ja taateli niiden ehdoton kunkku. Muitakin vaihtoehtoja on. Kokeilin näissä pikkuleivoksissa sekä kuivattua ananasta että banaania. Molempia myy irtotavarana esim. Punnitse ja Säästä. Ja nyt tarkoitan siis sellaisia kuivahedelmiä, joihin ei ole lisätty mitään, ei sokeria, ei öljyjä tms. Jos olisi oma kuivuri, kuivailisin näitä ihan itse. Mutta koska joulupukki unohti tämän lahjatoiveeni, joudun toistaiseksi ostamaan kuivahedelmät.

Toinen juttu, johon olen tällä hetkellä mielistynyt, on
juuresraasteen lisääminen taikinaan. Pähkinä-
tai siemenpohjaiset pohjat kevenevät ja massaa saa lisättyä helposti. Punajuurta olenkin käyttänyt jo monissa ohjeissa, nyt kokeilin bataattia. Porkkanakin toimii hyvin, mutta bataatti on makunsa puolesta hiukan neutraalimpi.


Näissä leivoksissa tumma pohja on melko perussuklaataikinaa parapähkinöistä ja idätetystä tattarista sekä raakakaakaosta. Siinä on kuitenkin myös bataattia. Oranssi pohja on kuorittuja manteleita ja ananasta. Bataattiraaste antoi sille aika villin värin.






Pienet karnevaalileivokset:

Tumma pohja:
  • 3/4 kp parapähkinöitä
  • 1/4 kp kurpitsansiemeniä
  • 1 kp idätettyä tattaria
  • 50 g kuivattua banaania
  • 7 taatelia
  • 2,5 dl hienoa bataattiraastetta
  • hippu ruususuolaa
  • 2 rkl agave-/ taatelisiirappia
  • 2 rkl raakakaakaota
  • 1 rkl carob-jauhetta
  • 1/2 tl kanelia
  • 1 tl soijakastiketta
Jauha banaaniviipaleet jauheeksi tai ainakin mahdollisimman hienoksi tehosekoittimessa.

Sekä banaanista että ananaksesta voi jauhaa jauhoa. Tässä ananasta.

Lopputuloksessa banaani ei maistunut juurikaan, joten sitä voisi olla enemmänkin. - Siirrä jauhe monitoimikoneeseen ja lisää tattari ja kurpitsansiemenet. Jatka sekoittamista. Kun siemenet ovat hienontuneet, lisää parapähkinät ja sekoita edelleen nopeilla kierroksilla. Lisää loput ainekset ja sekoita niin kauan, että saat tasaisen, mahdollisimman sileän taikinan. Tarkista maku. Jos pidät makeasta, lisää vielä agave- tai taatelisiirappia.

Vaalea pohja:
  • 50 g kuivattuja ananasrenkaita
  • 150 g kuorittuja manteleita
  • 2 rkl agave-siirappia (tai maun mukaan)
  • ripaus ruususuolaa
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 2,5 dl hienoa bataattiraastetta
  • 1 tl sitruunanmehua
  • 1/4 kp raw-kookoslastuja tai 2 rkl kookosjauhoa

Jauha ananasrenkaat tehosekoittimessa jauheeksi.



Lisää mantelit ja jauha, kunnes myös ne ovat jauhetta. Lisää loput ainekset. Jouduin taas siirtämään taikinan tässä vaiheessa tehosekoittimesta monitoimikoneeseen, koska tehosekoitin ei jaksanut tahmeaa mantelitaikinaa. Riittävän tehokkaan blenderin kanssa tämän ei pitäisi olla ongelma. Sekoita taikinasta tasainen massa.

Levitä molemmat taikinat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille esim. kuvan osoittamalla tavalla. Tummaa taikinaa tuli hiukan enemmän. Kuivata 40 asteisessa uunissa 4 tuntia. Käännä levyt ja jatka kuivattamista vielä 2 tuntia.

Kokosin leivokset sandwich-tyyliin, jakamalla levyt pieniksi samankokoisiksi suorakulmioiksi. Kasasin niistä kerrosleivoksia, vuorotellen tummaa ja vaaleaa pohjaa. Kerrosten väliin halusin jotain raikasta, joten tein valkosuklaakreemiä puolukasta ja kaakaovoista. Siitä tulikin sitten iloisen pinkkiä.

Puolukka-valkosuklaa:
  • 100 g kaakaovoita
  • 2 rkl puolukkasurvosta
  • 3 cm pätkä vaniljatankoa
  • hippu ruususuolaa
  • 2-4 rkl hunajaa, riippuen puolukoiden happamuudesta
Sulata kaakaovoi ja hunaja vesihauteessa. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sisusta kaakaovoin joukkoon. Annoin myös vaniljatangon suikaleiden maustaa kaakaovoita. Laita puolukat sauvasekoittimen astiaan ja kaada joukkoon 3/4 kaakaovoi-seoksesta. Sekoita sauvasekoittimella, kunnes saat tasaisen kreemin. Laita hetkeksi pakastimeen jähmettymään (5 min riitti minulla).

Kokoa leivokset: Laita tumma kerros pohjalle, levitä päälle vajaa 1 tl puolukka-täytettä. Paina päälle vaalea kerros, lisää puolukkatäytettä, kuten edellä ja aseta lopuksi tumma kerros päällimmäiseksi. Kun olet koonnut kaikki leivokset, sivele leivosten pinta sivuun ottamallasi kaakaovoilla. Se jähmettyy nopeasti, joten kannattaa pitää sitä vesihauteessa myös sivelyn ajan. Ripottele koristeeksi esim. kookoslastuja ennen kuorrutuksen jähmettymistö (eli välittömästi). Siirrä leivokset
jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Loppujen lopuksi leivoksista tuli aika riemunkirjavia, joten ristin ne karnevaalileivoksiksi. Omissa leivoksissani pohjataikinaa jäi jonkin verran yli sekä vaaleasta että tummasta pohjasta. Ne olivat hyviä ihan sellaisenaankin. Ja kuten monet muutkin raakaleivonnaiset, nämä olivat vielä parempia seuraavana päivänä, kun maut olivat saaneet tasoittua jääkaapissa. Myös rakenne oli muuttunut tiiviimmäksi.




6 kommenttia:

  1. Ihanan nätit leivokset! Näitä tekee heti mieli kokeilla:-)

    VastaaPoista
  2. Voi! Mä yritin juuri viikonloppuna tehdä raw-kerrosleivoksia/kakkua, mutta taitamattomissa käsissä niistä tuli tahmeita energiapatukoita. Otan oppia viisaammilta. Näyttää todella herkulliselta, ja loistavia vinkkejä taasen, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, hämmästyttäviä värejä voi kyllä saada aikaan ihan luonnon omilla raaka-aineilla!

    Handepande, harmillista. Tässäkin olennaista on kuivattaminen, mistä en itse erityisemmin pidä (kun ei ole sitä kunnon kuivuriakaan). Taikina oli aika löysää ennen sitä. Myös kookosöljy ja kaakaovoi kiinteyttävät taikinoita. Samoin tietysti se, että yrittää käyttää mahdollisimman kuivia aineksia. Toivottavasti seuraava kokeilusi onnistuu!

    VastaaPoista
  4. Ihanat karkkivärit! Voi kunpa tuollaisia leivoksia voisi ostaa kahviloista!

    VastaaPoista
  5. Kivan näköisiä karnevaalileivoksia!

    Voisinko saada linkin/linkkejä kohtuullisen yksinkeraisita raw-runebergiläisisten ohjeesta? Yritin viime viikolla etsiskellä ohjetta, mutten löytänyt

    VastaaPoista
  6. Mia Lucia, joo lopputuloksen värit hämmästyttivät mua itseänikin. Koskahan tosiaan saataisiin sellanen ihana raw-kahvila!

    Lehtikuusi, esim. Mia Lucian blogissa (Taikametsä) on hyvä ohje: http://justfairydust.blogspot.com/2010/02/runebergin-tortut.html Täällä toinen: (Goddes of Cake) http://goddessofcake.wordpress.com/2010/02/05/fredrikas-tart/

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!