Mediapoimintoja


Eilisessä Prisma-dokumentissa tuli taas lisää näyttöä siitä, että Olet sitä mitä syöt. Molekyylibiologian tämän hetken kuuma aihe, epigenetiikka antaa omalta osaltaan tieteellistä pohjaa sille, minkä me jo oikeastaan tiedämmekin. Eli syömämme ruoka vaikuttaa terveyteemme, jopa ulkonäköömme ja mahdollisesti myös seuraavan sukupolven hyvinvointiin.
Tietyt ruoka-aineet (polyfenolit), joita on erityisen paljon juuri kasviksissa, tukevat elimistömme terveyttä ylläpitäviä prosesseja aktivoimalla geenejä, jotka lisäävät immunipuolustuksen toimintaa ja ehkäisevät mm. syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja. Ykkösiä tässä suhteessa ovat mm. vihreät lehtivihannekset, parsakaali, granaattiomena ja avokado.

Jostain kumman syystä ne ovatkin jo perussettiä ruokapöydässäni, ja voisin suoralta kädeltä nimetä suosikkiraaka-aineikseni. Niin se sisäinen viisaus taas ohjaa, kun sitä malttaa kuunnella. Mutta hyvä syy siis popsia pupunruokaa siis muillekin ;).
Jos Prisma jäi eilen näkemättä, sen voi käydä katsomassa Yle Areenassa.


Ja sitten kaikki Tuoteselostesalapoliisit huomio! Toinen kiinnostava ohjelma on vasta tulossa. Ensi viikon maanantaina 21.2. Yle TV2:n Silminnäkijässä aiheena on Väärennetty ruoka. Toimittaja Matts Dumell kulkee Mats-Eric Nilssoni (Petos lautasella) jalanjäljissä selvittämässä eturivin asiantuntijoiden avulla jokapäiväisten ruokatuotteiden sisältöä, lisäaineiden määrää ja valmistusmenetelmiä. Ja kuten ohjelman puffissa todetaan: "Ruokakaupan hyllyt notkuvat tuotteita, joiden maku, väri ja koostumus on luotu keinotekoisesti lisäaineilla. Suomalainen asiakas kelpuuttaa väärennetynkin ruuan mukisematta."


No, onneksi me kaikki emme tee, kuten elintarviketeollisuus luulee ;)


Kannattaa myös tsekata uusin Evita, jossa on asiallinen juttu raakaravinnosta.



Tämä illan sapuskana meillä olikin sitten epigeneettisesti asiallinen lime-avokadokeitto, joka oli vielä superhelppo ja muutenkin ihana. - Ohje on alunperin jostain netistä, mutta hukkasin sen ja tein sitten vähän sinne päin. Terveysgourmeeta!

Lime-avokadokeitto
  • 3 kypsää avokadoa
  • 1/2 l kookosvettä (psst... parhaillaan tarjouksessa Ruohonjuuressa)
  • 1/2 - 1 valkosipulinkynsi
  • 1 lime kuorittuna
  • vajaa 1 tl laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • 1/2 tl jeeraa
  • 1/2 tl jauhettua korianteria
  • reilu ripaus cayenne-pippuria 
  • vettä tarvittaessa
Heittele kaikki blenderiin ja surauta samettiseksi keitoksi. Lisää lopuksi
  • nippu tuoretta tilliä
ja sekoita nopeasti matalilla kierroksilla niin, että vähän hienontuu, mutta ei muutu ihan atomeiksi. Lisää tarvittaessa vettä, että saat sopivat sakean keiton.
Kookosveden tilalla voit käyttää myös vettä, mutta raikas ja ihanan mineraali- ja vitamiinirikas kookosvesi lisää sekä makua että laatua keittoon.
Jälkikasvun vinkki: Dippaile keittoon paprika- ja kurkkuviipaleita.

8 kommenttia:

  1. Kiitos linkeistä! Onneksi pystyn ne tulevatkin ohjelmat näkemään Anywheretv;n kautta täälläkin;-)Pitää ehdottomasti nähdä..
    Itselläni on aivan sama juttu kuin sulla,eli jo ihan nuoresta lähtien ovat herkkuja olleet kaikenlaiset vihreät kasvikset,esimerkiksi.Etenkin parsakaalia tulee popsittua paljon näinä päivinä,jolloin se on "in season" täälläpäin.
    Nami keitto!

    VastaaPoista
  2. Voihan harmi;Prisma -juttua voi katsella vain Suomessa:-(

    VastaaPoista
  3. Yaelian, tuore parsakaali onkin ihan parasta! Nyyh, sitä joutuukin odottelemaan täällä vielä jonkin aikaa... Outoa, jos ei Areenan ohjelmat näykään siellä :(

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvä keitto oli.Tein siitä tosin juotavan version,esikoisemme 1v 4kk Mayakin tykkäsi juoda soppaa nokkamukistaan:)

    VastaaPoista
  5. ansku, kiva kuulla! Mayalla on hyvä maku ;)

    VastaaPoista
  6. Oi tää kuulostaa ihanalta! Varsinkin tuo tilli vielä, jota ennen inhosin, mutta nykyään se on musta tosi hyvää ja tuo kesän mieleen. Tätä kyllä testaan heti kun paastoilut on ohi! :)

    VastaaPoista
  7. Hukkaamasi resepti löytyy Russell Jamesin blogista. Tämäkin maistui mainiolta. Suosittelen vielä Russellin lehtikaalisalaattia
    avocaokastikkeessa. Superhyvää!!!!!

    Tuula

    VastaaPoista
  8. Saija, käytän usein korianteria, mutta tilli oli vaihteeksi todella herkullinen lisä.

    Tuula, Russelin blogissa on todella hyvä lime-avokadokeitto, mutta se ei ole kuitenkaan juuri se, mitä kaipailin. Tuota lehtikaalisalaattia olenkin tehnyt useasti ja voi vain yhtyä sun mielipiteeseen. Russel on nero :)

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!