Kirsikka-porkkanacocktail




Usein hyvät asiat ovat maailman yksinkertaisimpia. Kuten itse puristettu porkkanamehu. Periaatteessa nopeaa, helppoa ja loppujen lopuksi suhteellisen vaivatonta, mutta... silti sitä tulee arjessa tehtyä luvattoman harvoin. Joka kerran kuitenkin onnittelen itseäni, kun olen jaksanut kaivaa mehustimen esille ja surauttaa hieman ylimääräistäkin juissia, jota on sitten odottamassa aamulla jääkaapissa. Mikä ihana päivän aloitus ja kätevä pohja smuuteille!
Vaikka mehustusgurut suosittelevat mehun nautittavaksi salaman nopeasti puristamisen jälkeen, on käytännössä kuitenkin helpompaa lintsata hieman ja mehustaa kerralla enemmän. Tuorepuristettu mehu säilyy kyllä pari vuorokautta, jos sen pakkaa välittömästi kannelliseen lasipulloon tai vastaavaan astiaan, jonka voi täyttää piripintaan ja sijoittaa jääkaapin kylmimpään osaan. Toki muutama ravintoaine säilytyksessä varmaan haihtuu, mutta oma mehu on kuitenkin edelleen verratomasti kaupan valmismehuja hehkeämpää tavaraa.
Tänä aamuna syntyi sitten noin minuutissa raikas mutta jotenkin hienostunut porkkanakirsikka-drinksu. Kirsikat ovat toistaiseksi pakkasesta, mutta pianhan niitä saa taas tuoreena.

Kirsikka-porkkanajuoma

  • 2,5 dl porkkanamehnua
  • kaksi kourallista kirsikoita 
  • ripaus kanelia
  • (muutama tippa steviaa tai hieman hunajaa, jos kirsikat ovat happamia)
  • (jääpaloja, jos käytät tuoreita kirsikoita)

Surauta kaikki blenderissa tasaiseksi ja nauti.


4 kommenttia:

  1. Hei!

    Mikä mehustin sinulla on? Etsinnässä olisi helppokäyttöinen, hyvä ja helposti puhdistuva mehustin. :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, en ole ihan paras vinkkaamaan hyvää mehukonetta, sillä oma mehustimeni täysin antiikkinen 90-luvun malli! En ole raaskinut hankkia uutta niin kauan kuin vanhus toimii. Mutta kun aika jättää tästä masiinasta ajattelin katsella esim. Omega Vertin tai Green Starin perään. Ne ovat hintavia, mutta puristavat mehua myös vihreistä lehdistä ja marjoista. Jos pelkkä riittää juuresten ja hedelmen mehustus riittää, mehukoneen löytää myös markettien kodinkoneosastolta. Olen kuullut hyvää Kenwoodin mallista sekä Philipsin vanhemmista malleista.

    VastaaPoista
  3. Mm,kiva yhdistelmä! Meillä taitavat kirsikat tulla toreille vasta ensi kuussa,sitten voisin kokeilla tällaista.Torilla on pari mehupuristamopistettä ,ja yleensä otan porkkana-selleri-inkiväärimehun.

    VastaaPoista
  4. Jael, porkkana, selleri ja inkivääri ovatkin hyvä yhdistelmä. Porkkanan kanssa sopii melkein mikä vain :)

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!

©

©

Arkisto