Endiivihodarit ja Vegenyhtö


Omassa katuruokakeittiössäni on syttynyt tähti: Endiivihodarit! Olen aivan täpinöissäni, että pääsen vihdoin jakamaan reseptin kanssanne. Mutta aloitetaan koko juttu alusta: 

Kehiin heitettiin laatikollinen Soyappetitin tuotteita ja haaste kokata uusiksi jokin suomalaisten suosikkiarkiruoka. Pidän juuri tällaisista haasteista, varsinkin kun linkin takaa avautuva lista ei sisällä ainoatakaan kasvisruokaa. Mutta en sittenkään malttanut pysyä ihan listan raameissa  Olen nimittäin vakavasti sitä mieltä, että listasta puuttui jotain olennaista. Nimittäin nyhtöpossu.

Koska kaikenlainen nyhtäminen on kovin trendikästä, on aika päästä vegenkin asiasta osalliseksi. Sopivan revitty rakenne vegenyhtöön syntyi soijahiutaleilla, jotka muutoin ovat jääneet itselleni vähän vieraiksi. Niiden rakenne on sen verran hauras ja lastumainen, että perheemme "lihasooseihin" päätyy yleensä joko soijarouhe tai -suikaleet. Tähän ruokaan hiutaleet osoittautuivat kuitenkin täydellisiksi.

Nyhdöksen pohjana käytin Jennin uudesta kirjasta löytyvää Nyhtökanan ohjetta (kirjasta lisää myöhemmin) pienin muunnoksin. Ja voin sanoa, että lopputulos oli aivan hämmästyttävän hyvä. Soijahiutaleet olivat riittävän napakoita, muutta kuitenkin suussa sulavan hauraita, millaiseksi voisin kuvitella myös lihaversiolta. Ja mikä parasta, ei yön yli hauduttelua, ei edes parin tunnin rupeamaa, vaan herkku oli valmis vartissa.

Jennin soosi on melko makeaa, mutta toimi erinomaisesti, kun tein makupariksi kirpeää Piparjuuri Coleslaw'ta ja varsinkin, kun sulloin täytteet Endiivihodariin. Jälkikasvu sai kaurahampparin ja lähti kerrankin testipöydästä suu korvissa. Mutta suosittelen lämpimästi testaamaan endiiviversiota. Kuten sanottua, tämä roskaruokatähti tulee loistamaan katukeittiössäni vielä monessa muodossa.


Vegenyhtö ja Piparjuuri Coleslaw

Endiivihodareille tai vegehamppareille

Vegenyhtö

  • 1/2 l Soyappetit soijahiutaleita
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 punainen chili, siemenet poistettuna
  • 1 paahdettu säilykepaprika
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 1 rkl kookossokeria
  • 1 rkl tamaria tai soijakastiketta
  • 1/4 dl omenaviinietikkaa
  • 1 tl sinappia
  • 1/4 tl cayenne-pippuria
  • 1 tl curry-jauhetta
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • nippu tuoretta timjamia silputtuna
  • 1 tl kuivattua salviaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa maun mukaan
  • 2 vartta kevätsipulia hienonnettuna
  • n. 2,5 dl vettä

Hienonna chili ja säilykepaprika. Kuumenna öljy pannulla ja lisää joukkoon chili ja valkosipuli, freesaa jatkuvasti sekoitellen pari minuuttia. Lisää loput ainekset kevätsipulia ja vettä lukuunottamatta. Sekoita ja lisää vettä vain sen verran, kuin soijahiutaleet imevät. Seoksesta ei ole tarkoitus tulla liian vetistä. Hauduttele kannen alla n. 5 min. Lisää lopuksi joukkoon kevätsipuli, sekoita ja tarkista maku. 

Piparjuuri Coleslaw

  • 1 l punakaaliraastetta 
  • n. 4 cm pätkä tuoretta piparjuurta
  • 1/2 tl laadukasta suolaa (tai maun mukaan)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • pikkunippu silputtua ruohosipulia
  • 2 dl valmista vegaanista luomu-majoneesia tai itse tehtyä cashew-mayoa (ohje lopussa)
  • 1 tl hunajaa tai agavesiirappia
  • rouhittua musta- ja valkopippuria

Raasta kaali tai suikaloi ohuen ohueksi. Raasta piparjuuri ja silppua ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jätä maustumaan. Jos seos vaikuttaa kuivalta, lisää joukkoon vielä 1/4 dl omenamehua.



Endiivihodarit


  • endiivin uloimpia lehtiä, 2 per annos
  • jotain pienilehtistä salaattisekoitusta
  • Vegenyhtöä
  • Piparjuuri Coleslawta

Asettele endiivin lehtikuppiin salaattisekoitusta. Lusikoi päälle muut täytteet ja laita toinen lehti kanneksi. Hodari pysyy paremmin kasassa, kun pistät sen läpi cocktail-tikun.

Kaurahampparit syntyvät luonnollisesti samalla periaatteella, mutta täytteet tulevat kahden 100% kauraleipäsen väliin.



***********************************
Cashew-mayo

  • 1 1/2 dl cashew-pähinöitä 
  • 1/2 - 3/4 dl vettä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 tl omena/siideriviinietikkaa
  • 1 tl sinappijauhetta
  • 1/2 tl valkosipulijauhetta
  • 1/2 tl sipulijauhetta
  • 1 tl agavesiiraappia tai hunajaa
  • 1 rkl mietoa kylmäpuristettua oliiviöljyä tai vastaavaa
  • 1/2 tl laadukasta suolaa

Laita cashew-pähkinät ja n. 1/2 dl vettä tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen astiaan. Jauha kermaiseksi seokseksi. Lisää loput ainekset suolaa ja pippuria lukuunottamatta. Jatka sekoittamista ja lisää vettä sen verran, että saat kastikkeeseen sopivan majoneesimaisen koostumuksen.


Yhteistyössä Soyappétit ja Blogirinki 


25 kommenttia:

  1. Mahtavaa vegenyhtö! :D Itse olen kamalan huono lihankorvikkeita keksimään,m utta arvostan tätä. Ja kaikenlaiset coleslawit saavat minulta aina pisteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Itsekään en näitä soijavalmisteita juuri syö, mutta perheemme parimetriset, rautaa pumppaavat jässikät arvostavat kovasti :) Työn alla on seuraavaksi myös jotain muuta raaka-ainetta hyödyntävä "nyhtö".

      Poista
  2. Luulen, että nyt olen nähnyt ihan kaiken :D

    VastaaPoista
  3. No nyt maistuis hodari! :D Täytyy laittaa soijahiutaleet kauppalappuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen tosi harvoin mitään ruokaa montaa kertaa peräkkäin, mutta näihin tuli heti pienoinen koukutus. Endiivit yleensäkin ovat olleet tämän talven löytö.

      Poista
  4. Ihan mahtavan näköinen resepti - minä olen tosi huono käyttämään soijaa (paitsi sitä kastiketta ;-), mutta ehkä tästä voisi aloittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuten tuossa Paulalle alussa jo totesin, syön itsekin tosi harvoin soijaa (paitsi tofua), mutta perheaterioiden pelastajana nämä toimivat loistavasti. Teiniperheessä alkaa ruokakattilan koko olla melkoinen ja tämän tyyppisillä se täytyy aika vaivattomasti :)

      Poista
  5. Meillä menee tortillojen täytteenä soijasuikaleita joten tämä voisikin olla piristävä vaihtelu (: Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Mieletön idea, hauska uusi tapa käyttää endiivejä :)

    VastaaPoista
  7. Ei olisi tullut itsellä mieleen! Melkeinhän tätä on testattava :)

    VastaaPoista
  8. Mulla onkin reilu määrä.soijahiutaleita just.kaapissa..Taidanpa kokeilla,kiitos Outi:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos johonkin haluaa soijahiutaleita käyttää, niin tähän. Itsellänikin ne yleensä pyörivät kaapin perukoilla, mutta eivät enää :D

      Poista
  9. Onpas tämä mainio idea!! Olen myös coleslaw'n uskollinen ystävä, joten tämä herkku kyllä maistuisi :) Endiivejä en olekaan koskaan ennen tainnut maistaakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coleslaw eri muodoissaan on kyllä mainiota ja endiivit, en taida nyt saada niistä tarpeeksi ollenkaan. Äsken viimeksi söin ihan vaan salden muodossa.

      Poista
  10. Vaikuttaa superherkulliselta! Tuo vegenyhdön kookossokeri - voiko sen korvata muilla makeilla, vai onko kookossokerilla jotain merkitystä ruuan koostumuksen tms. kannalta?
    Pannu tulille ja heti, kiitos kovasti !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisessä resepti-innoittajassa on käytetty ruokosokeria, joka on siis tumma sokeri myös. Mutta mielestäni mikä tahansa makeutus käy, sillä reseptin muutkin ainekset ovat varsin tuhdin makuisia, mikä antaa tilaa sekä neutraalille että voimakkaamman aromin omaavalle makeutukselle. Rakenteen kannalta asia on se ja sama :)

      Poista
  11. Hetkeksi kyllästyin jo juttuihin, joissa tulee esiin nyhtö, mutta tätä oli pakko lueskella hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa. Vegenyhtö. Vaikkei sellaista edes ole olemassa, niin onhan tää huikean siisti idea, arvostan.

    VastaaPoista
  12. Osui taas herkkuhermoon tama resepti -tasta rennon viikonlopun lounas.

    Kysaisen myos ohimennen apua kirjasi ressenti: tein kukkakaaliriisia aasialaisella twistilla. Tai yritin. Kukkakaali meni vitamixissa aika muusiksi, ei yhtaan sellaista mukavan rakeista... Missakohan meni pieleen? Voisiko esim marat cashew pahkinat olla syy tai oisko jotain muita vinkkeja, etta miksi mahdollisesti mattaa? Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Suvi, Vitamix on liian hevi laite kukkakaaliriisille ja lopputulos on kuvaamasi kaltaista muusia. Eli joko monitoimikone (food processor) tai sitten ihan käsipelin raastamalla syntyy kukkakaalista paras riisi. Toivottavasti saat onnistumaan!

      Poista
  13. Moi ! Tästä innostuneena hankin siis soijahiutaleita ja lämmittelen pannua. Hiutaleet kuulemma sisältävät gluteenia, pakkauksen mukaan, onko sitä luontaisesti soijassa, vai onkohan tuoteselosteesta (sisältää: soijapapu) jäänyt jotain mainitsematta?

    VastaaPoista
  14. Moi, soijassa ei ole gluteenia, mutta se voidaan valmistaa laitoksessa, jonka tuotelinjastoilla on jäämiä gluteenipitoisista tuotteista. Tai sitten jostain syystä hiutaleiden valmistusprosessissa niihin on lisätty gluteenia... Minkä merkkisiä hiutaleita käytät?

    VastaaPoista

 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!

©

©

Arkisto